maanantai 28. helmikuuta 2011

Abbedissan rukous

Laatikoita siivotessani löysin tällaisen rukouksen, pätee varmasti meihin kaikkiin.

Herra; Sinä tiedät paremmin kuin minä itse, että minulle karttuu ikää ja että
jonakin päivänä olen vanha.
Varjele minua puheliaisuudelta ja varsinkin siltä kohtalokkaalta luulolta, että
minun täytyy sanoa mielipiteeni joka asiassa ja tilanteessa.

Päästä minut taipumuksestani pyrkiä järjestämään kaikkien ihmisten asiat.
Vapauta ajatukseni takertumasta loputtomiin yksityiskohtiin; anna minulle siivet, päästäkseni nopeasti asiaan.
Opeta minulle armeliaisuutta, että kuuntelisin  muiden valituksia ja auta minua
kestämään ne kärsivällisesti.
Mutta sinetöi huuleni, etten puhuisi omista vaivoistani, vaikka ne lisääntyvät ja niistä kertominen on vuosi vuodelta hauskempaa.
Auta minua oppimaan suurenmoinen läksy, että minäkin saatan joskua erehtyä.

Anna minun pysyä kohtalaisen hyvänä. Pyhimys en halua olla, sillä sellaisen kanssa on joskus vaikea elää, mutta hapan, vanha nainen on paholaisen ikävimpiä luomuksia.
Tee minusta ajattelevainen, vaan ei synkkä, avulias, mutta ei komenteleva.
Niin suunnatonta viisautta kuin sinun, on sääli olla käyttämättä viimeistä rahtua myöten, mutta
sinä tiedät Herra, että kuitenkin tahtoisin pitää muutaman ystävän elämäni iltaan asti.
Aamen!

Ps. Tekstin alkuperäinen kirjoittaja on tuntematon.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Viikonloppu

Uusiksi meni viikonlopun suunnitelmat.
Ensin piti lähteä lauantaina Lahteen teatteriin, lippu oli ostettu.
Sitten sain kutsun Turkuun....peruin teatterin ja myin lippuni maanantaina.
Tiistaina sain puh.soiton Turusta, ystävältäni oli murtunut jalka, oli sairaalassa....peruin matkan ja hotellin, onneksi en ollut vielä maksanut mitään. Nyt harmittaa, kun ehdin myydä teatterilippuni, mutta vielä enempi harmittaa ystäväni loukkaantuminen. Jalka leikattu ja kaksi kuukautta kipsissä ja kun hän siitä selviää, niin on uusi leikkaus edessä, ei kuitenkaan jalka.
Mutta, elämä on!  

tiistai 8. helmikuuta 2011

Lumisota

Lunta, aina vain sitä sataa lisää.
Tänään oli  taas melkoinen taistelu lumen kanssa ja minä voitin tämän erän.
Pari päivää sitten taloyhtiö ilmoitti, että tänään olisi parkkipaikkojen auraus ja autot pitäisi siirtää pois tieltä. Kun sitten aamulla lähdin ulos ovesta, niin huomasin kauhukseni sen lumen paljouden mitä oli yön aikana satanut, joka paikka oli tukossa. Auton päällä 40 cm lunta ja suuret kinokset auton ympärillä. Harja käteen ja töihin, kun olin saanut auton esille, niin sitten lapiohommiin. Hetken päästä pääsinkin jo lähtemään, mutta sitten.......parkkipaikka on pienen mäen alla ja mäki luminen, jäinen ja liukas.
Tiesin entuudestaan, että hankaluuksia tulee, otin vauhtia ja pääsin puoleen väliin.....takaisin ja uudestaan ja taas uudestaan. Seuraavalla kerralla pääsin jo lähes mäen päälle, mutta siinähän sitä oltiin, ei voinut laskea alas, koska en olisi päässyt enää uudestaan ylös.No, mitäs nyt? Mutta sitten muistin, että etupyörän alle täytyy saada jotain ( etuveto) ja niinpä ulos autosta ja takaluukulle, sieltä löytyikin apuun vanha maton palanen ja sen avulla onnistuinkin hyvin.

Ja taas uusi ongelma! Mihin saan auton aurauksen ajaksi, joka paikka tukossa eikä voinut pysähtyä mihinkään ettei olisi jäänyt kiinni uudestaan, parissa kohtaa kävin kääntymässä ennen kuin löysin sellaisen paikan johon voin auton jättää.

Katselin siinä parkkipaikalla, kun eräs nainen yritti päästä  autolla saman mäen päälle onnistumatta. Paikalla oli joukko miehiä ( 6 kpl ), jotka katselivat sivusta, mutta kenellekkään ei tullut mieleen mennä auttamaan, huudeltiin vain ohjeita. Ihmettelen mihin on jäänyt ihmisten auttaminen!

Kesää odotellessa......lumista päivän jatkoa!