maanantai 9. toukokuuta 2011

Vanhuus ei tule yksin.......

Se tulee kuuden kumppanin kanssa, sanotaan.

Tämän olen tämän talven ja kevään kuluessa huomannut vanhasta (iältään vanhasta) ystävästäni, vaikka sairauksia ei ole paljon eikä vakavia, niin kunto on huonontunut aivan silmissä.
Hän asuu suuressa omakotitalossa yksin, talvella lumityöt kävi kovasti voimille ja nyt kesällä olisi pidettävä piha ja nurmikko kunnossa, mutta kun voimat ovat kovasti vähissä, ei oikein jaksaisi enää.
Mutta talosta ei voi luopua, kun on itse rakentanut  ja tunnearvo on suuri.

Nyt hän on saanut sellaisi lääkkeitä jotka huippaavat ja pyöryttävät ja sen seurauksena hän on kaatunut naamalleen monta kertaa, niin että naama on ollut verillä ja ruhjeilla.
Kaikesta täsätä pyörtyilystä huolimatta hän kiipeilee tikkailla ja vaihtaa kesäverhoja ikkunoihin, verhot on vaihdettava, vaikka kuinka pyöryttäisi.
Keittiön verhoja vaihdettaessa olisi pitänyt kiivetä pöydälle, sain sen estettyä, kun soitti minulle ja minä hälyytin tyttären apuun, joka vaihtoi sitten verhot ja vannotti, että ei kiipeilisi tikkaile.

Mutta kuinkas kävikään, kun on jäärä niin on jäärä eikä usko mitään.
Eilen hän päätti vaihtaa verhot toiseen ikkunaan ja kiipesi tikkaille ottamaan verhoja yläkaapista, ennenkuin verhot olivat kädessä hän tuli selkä edellä lattialle ja löi päänsä terävään kaapin kulmaan, päässä suuri kuhmu.  Onneksi hän oli tajuissaan ja soitti minulle ja satuin olemaan kotona......minä taas tukka putkella sinne ja katsomaan kuinka kävi ja tarvitaanko lääkäriä.
Oli onni onnettomuudessa, että pääsi pelkällä säikähdyksellä, taas kerran.
No, vaihdoin verhot ja samalla seurasin tilannetta, siinähän se sunnuntai-ilta sitten menikin.
Jännityksellä odotan, mitähän seuraavaksi........miksi avun pyytäminen on niin vaikeeta kuin myös antaminen.