Syntymäpäiväyllätys 80v

Palatakseni vielä eiliseen tekstiini ja samaan henkilöön josta kerroin.
Ystäväni täytti elokuun lopussa 80 vuotta ja ilmoitti hyvissä ajoin, että juhlia ei pidetä.
Me olimme kuitenkin sisarieni kanssa hänelle   kertoneet, että sitten kun täytät 80v, niin
me tulemme kahville.

Viikkoa ennen juhlapäivää olivat tyttäret poikenneet pikaseltaan kahvilla, heillä kun oli
kovin kiire varsinaisena juhlapäivänä. Ystäväni kyseli minulta koska olisin tulossa kahville, kerroin että
tulen sitten kun on  oikea synttäripäivä.

Synttäripäivän aamuna menin sinne hyvissä ajoin laittamaan kaikkea valmiiksi, valkoisenliinan
pöydälle verukkeella, että  kun tämä liina ei käy minun pöydälle, niin kokeillaan sitä tähän.
Liina oli sopiva joten sanoin, että annetaan se olla nyt siinä näin juhlan kunniaksi.
Järjestelyt sujuivat hyvin eikä synttärisankari aavistanut mitään. Ovikellon soidessa oli
yllätys täydellinen.
Vieraita tuli 10 henkilöä, mukanaan kahvia, täytekakku, piirakoita ym. ja tietysti myös kuohuviini, upea  kukkakimppu sekä pullo lempiviskiä.

Juhlat olivat mukavat ja päivänsankari iloinen yllätyksestä. Vaikka hän sanoi ettei synttäreitä
juhlita, niin odotti kuitenkin, että joku tulisi.

Myöhemmin, vielä viikkojenkin jälkeen hän oli iloinen ja kiitteli meitä moneen kertaan kuinka
hienot juhlat olimme hänelle järjestäneet.

Pieni ele on suuri asia, lupa välittää!

"Lupa välittää"

Tämä lupaus välittämisestä ei  ole ainakaan mennyt perille ystäväni ( mies 80v) kahdelle aikuiselle 
tyttärelle. Käyn aina silloin tällöin hänen luonaan kahvilla ja pitämässä vähän seuraa, kun ystäviä
ei ole eikä paljon sukuakaan. Hän asuu suuressa omakotitalossa yksin ja kaipaa välilä juttuseuraa.
Tyttäret käyvät joskus jos muistavat, eivätkä paljon soittele,jos isälle sattuisi jotain, niin siellähän
saisi maata vaikka kuolleena useita viikkoja.
Me kuitenkin soittelemme lähes päivittäin, joten minä ainakin tiedän tilanteen ja voin mennä
apuun tarvittaessa.

Mutta nyt asiaan, mikä minua "otti päähän" käydessäni siellä tänään. Tyttäret olivat käyneet
jouluaattona tuomassa ja  laittamassa ruokaa, hyvä niin. Mutta olisat voineet vähän siivota isälleen
edes jouluksi. Joka paikka oli paksun pölyn peitossa, lattia täynnä roskia ja kaikialla leivänmurusia
sekä kaikki valkoiset kaappien ovet paksun lian peitossa.
Minä en voi käsittää tuommoista välinpitämättömuutta, eivätkö he näe, vai eivätkö vain välitä.

Usein käydessäni siivoilen vähän, pyyhin ainakin suuremmat pölyt ja putsaan pöydät.
Tänään en sitä kuitenkaan tehnyt, menen ehkä huomenna uudelleen, olen kyllä sitä mieltä,
että se kuuluisi enemmän tyttärille kuin minulle tai hommaisivat siivoojan joka kävisi vaikka
kerran viikossa.

No, tämä tästä välittämisestä, oli pakko kirjoittaa kun olen vieläkin vihainen.
Mutta kaikesta huolimatta Hyvää Tapaninpäivää!

Ps. Heillä ei ole lapsia eikä lapsenlapsi, joten ei voi vedota siihen.

Aika

Olen ihmetellyt mihin on aika kadonnut. Tuntuu, että se vain livahtaa käsistä, vielä äskenhän 
oli kevät ja kesä ja nyt ollan jo joulussa. Aika on tosiaan mennyt kuin siivillä, kevät oli täynnä
harrastuksia ja vapaaehtoistoimintaa. Kävimme vanhainkodeissa ja senioritaloissa
pitämässä päivätansseja ja vähän esiintymässäkin ja suosio on ollut suuri.

Kesä meni mökkeillessä ja  enempi tai vähempi sairastellessa, lavatansseihinkaan ei ehtinyt
jos nyt ei ollut oikein halujakaan.
Syksy toi tullessaan taas harrastukset uinnin ja tanssin merkeissä ja siihen se aika on sitten
mennyt kuin huomaamatta.
Yritän jatkossa taas tänne jotain kirjoitella ja kertoa kuulumisia.

Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua teille kaikille ja 
Onnellista Uutta Vuotta 2015!

Uneton

Tämän kauniin musiikin mukana toivotan teille kaikille kauniita ja
aurinkoisia kevätpäiviä!

Kun yö on hiljaa

Pientä seikkailua

Tanssiseurani oli sitä mieltä, että meidän pitäisi saada uudet esiintymisasut 50-luvun tyyliin.No, eipä muuta kuin, miettimään mistä sellaiset saataisiin, pitäisikö teettää vai saisko jostain valmiina. Kävi ilmi, että teettäminen tulisi aivan liian kalliiksi, eikä sellaista kangastakaan ollut saatavilla mitä olimme ajatelleet. Sitten muistin, että Somerolla on pieni putiikki joka myy vain ja ainoastaan 40,50 ja 60- luvun vaatteita. Ei muuta kuin sinne. Lauantaiaamuna oli startti 3 naista ja herrahenkilö kuskina, räntää tuli taivaan täydeltä, mutta lähdettävä oli.Tarkoitus oli olla perillä heti kun putiikki avaisi ovet. Tulin viimeisenä kyytiin ja neuvoin reitin Vihdintielle ja siitä Kehä yhdelle. Niinpä ajeltiin Vihdintietä kohti Kehää, mutta kuinka ollakkaan ohi liittymän, sitten pyörittiin Pitäjänmäellä kotvan aikaa ennenkuin päästiin Kehälle ja sieltä kohti Turkua. Minulle tämä reitti oli vieraampi, koska itse ajelen mökille ja Somerolle Vihdin (Porintien) kautta, tiesin kuitenkin suurinpiirtein reitin. Matka jatkui ja tultiin Saukkolan ja Someron liittymään ja siitä ohi, kuski oli sitä mieltä että siitä ei voi kääntyä, ajattelin että kaipa hän tietää, enkä puhunut mitään. Itse olisin ajanut sitä kautta.Seuraava liittymä oli lähempänä Saloa josta sitten käännyttiin Somerolle, eihän se mitään mitä kautta sitä ajalee, nyt vain tuli turhan pitkä lenkki. Putiikki oli tosi pieni, mutta vaatteita oli paljon, toinen toistaan upeimpia hameita, leninkejä, kenkiä ja asusteita "vanhaan malliin." Sieltä löytyi meillekin kaikki mitä tarvitsimme. Kävimme lounaalla ja sitten kohti kotia. Matka meni hyvin niin kauan kunnes piti tulla Kehä yhdelle, mutta mehän menimmekin Kehä 2:lle ja taas oltiin eksyksissä. Minulle Kehä 2 on täyttä hepreaa ja Espoo yleensäkkin, enkä osannut neuvoa. Siinä kuskin kanssa pähkäiltiin minne pitäisi ajaa, kun kummallakaan ei ollut mitään tietoa. Lopulta näin Tapiolan liittymän ja pyysin ajamaan sinne, koska sieltä osaisin jo neuvoa tien kotiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kiva reissu kuitenkin.

Enkeleitä, onko heitä....

Muutama viikko sitten olin lähdössä sisareni luo kylään, olimme sopineet, että tulevana sunnuntaina klo 16.30 olisin siellä. Sunnuntaiaamu valkeni kirkkaana ja aurinkoisena ja ajokeli näytti hyvältä,tiet olivat kuivat ja lumettomat. Heti herättyäni, tuli tunne, että minun ei pidä lähteä tänään autolla mihinkään.Mietin kuitenkin lähdenkö vai enkö lähde, katselin vähän väliä ikkunasta miltä sää näytti, mutta ei se siitä miksikään muuttunut. Päivän aikana tunne vain voimistui ja lopulta olin jo vähän kauhuissani, ajattelin, että joutuisin ajamaan pimeällä takaisin. Matkaa olisi ollut vain 15 km ja kaikki tiet olivat valaistuja, ei pimeitä. Olen ajanut paljon niin kesällä kuin talvellakin, säässä kuin säässä eikä koskaan ole pelottanut. Nyt kuitenkin joku varoitti minua.Olikohan suojelusenkeli! Lopulta soitin sisarelleni ja peruin tuloni, en kuitenkaan kertonut syytä, sanoin vain, että kerron myöhemmin. Tunne loppui klo 17,00 jälkeen. Enkeleitä, onko heitä...