Erikoinen tapaus

Muutamia vuosia sitten eräänä sunnuntaina soi puhelin. Miesääni esitteli itsenä, kertoi nimensä ja kysyi onko nimi tuttu.....ei ollut. Hän kertoi siivonneensa laatikoita ja löytänyt puhelin numeroni ja päätti soittaa.
Kysyin, että olimmeko kentie tavanneet jossain, käykö hän esim. tanssimassa. Mies kertoi, että hän ei tanssi, mutta ei liioin kertonut missä olsi minut kenties nähnyt tai mistä oli saanut numeroni. Sen kuitenkin tiesin, että en ollut itse numeroa antanut. Minulla ei ole tapana jaella puh.numeroitani ympäriinsä.

Mies oli fuksun oloinen ja juttelimme niitä näitä, mutta siinä sivussa kyseli minulta kaikenlaisia asioita, vähitellen kävi ilmi, että hän tiesi minusta ja elämän tilanteestani aika paljon, vaikka en ollut kertonut itsestäni oikein mittän. Hän kertoi myöskin itsestään, elämästään, työstään ja harrastuksistaan. Hän tiesi missä asuin vaikka en ollut sitä  kertonut, hän asui muutaman kilometrin päässä kodistani.

Kun puhelu eteni, niin aloin miettiä kuka ystävistäni olisi ollut asialla, kertonut minusta ja antanut puh.numeroni.......kukaan ei tunnustanut, enkä tänäkään päivänä sitä tiedä.
Puhuimme tunnin verran ja seuraavana päivänä taas tunnin. Muutamien soittojen jälkeen hän ehdotti tapaamista. Olin sen verran utelias, että suostuin tapaamiseen, mutta päivällä. Kyselin treffi paikkaa jolloin hän sanoi, että tavataan sinun auton luona, sinullahan on Honda. Auton luona, mistä hän tiesi parkkipaikkani!!! Parkkipaikkani ei ole talon pihassa missä asun , vaan kauenpana ja sitä on vaikea löytää, jos ei sitä tiedä, näkyvällä paikalla kumminkin.

Vähän levottomana menin treffeille ja olin varautunut lähtemään karkuun, enhän tiennyt minkälainen mies odottaisi autoni vieressä, se, että hän tiesi parkkipaikkani alkoi minua vähän hirvittää.
Autoni vieressä seisoi tumma komea mies joka vaikutti ihan normaalilta tavallisesta mieheltä.
Teimme pienen kävelylenkin ja juttelimme, yritin edelleenkin saada selvää mistä oli saanut numeroni, mutta ei suostunut kertomaan.

Tapasimme muutaman kerran, mutta ei siitä mitään suurta romanssia tullut. Olemme kuitenkin ystäviä edelleenkin ja soittelemme joskus.

Eron jälkeen

Puhuin tänään ystävätterini kanssa puhelimessa ja kuinka ollakkaan aloimme muistella ensim.seurustelusuhteita eron jälkeen. Olen eronnut vuonna-85, mutta vieläkin muistan seurustelun tapaamani miehen kanssa.

Keväällä -85 tapasimme eräässä H:gin suositussa tanssiravintolassa. Oli lauantai-ilta, mieli korkealla ja kevättä  rinnassa. Hakemaan tuli tumma mies peruukki päässä- oli jonkinlainen pälvisairaus- no, ei siinä mitään, ei se minua haitannut. Mies oli mukava, tanssi hyvin ja oli tunne kuin olisimme vanhoja tuttuja. Ilta kului mukavasti ja illan päättyessä hän vei minut kotiin ( oli autolla ) ja jatkoi sitten matkaa Espooseen. Pikkuhiljaa aloimme sitten seurustelemaan ja tutustumaan lähemmin. Meillä oli kivaa yhdessä, kävimme tanssimassa ja elokuvissa, ensimmäinen filmi mitä hän vei minut katsomaan kertoi Vietnamin sodasta......ei kovin romanttista.

Vähitellen hänestä alkoi löytyä sellaisia piirteitä joita ihmettelin ja jotka alkoivat myös vähän  ärsyttää. Jos olimme lähdössä ulos ja olimme sopineet kello ajan koska tapaamme ja minä odotin suunnilleen takki päällä, niin hän soittaakin, että minä olen vielä saunassa tai minä pesin peruukin ja se on vielä märkä.
Seurustelu jatkui ja hän osti minulle timanttikorvakorut, en olisi millään halunnut niitä  ottaa, mutta kun hän vaatimalla vaati, niin suostuin ne ottamaan.Hän sanoi, että koskaan hän ei niitä pois tule ottamaan.

Suhde jatkui ja syksyllä lähdimme Mallorcalle, varsinainen reissu. Päivät hän istui rannalla paksu peruukki päässä ja hikoili tai oli huoneessa ilkosen alasti parannellen krapulaa. Viikon aikana taisi käydä vain kerran suihkussa, kertoi parantelevan bakteerikantaa. Vaatteet olivat hikiset ja likaiset ja haju sen mukainen.Siivooja ei saanut tulla kertaakaan huoneseen.

Hän oli myöskin kovasti mustasukkainen, luki salaa minun kirjeitäni ja kysyi sitten, että mitä se ( kirjeen kirjoittaja) tarkoitti kun sanoi sitä ja sitä.......näin paljasti itsensä.
Puhuimme puhelimessa tuntikausia tai hän puhui, myöhään yölläkin saattoi soittaa, kuuntelin sujuvasti, vastailin ja nukahtelin välillä, lopulta  laitoin  luurin pöydälle.......hänen puhuessa edelleenkin.

Vajaa vuosi tätä suhdetta kesti kun sain tarpeekseni, ilmoitin, että tämä romanssi loppuu nyt. Hän haki timantit takaisin......onneksi.
Paljon muutakin ehti tapahtumaan, mutta tämä lyhykäisyydessään.

ELÄMÄ ON!

Tanssit Vanhainkodissa

Tämä laulu soi tänään Vanhainkodissa missä olimme Latinobic ryhmän kanssa esiintymässä. Meitä oli kahdeksan seniori-ikäistä naista, pukeutuneina mustiin hameisiin, värikkäisiin puseroihin, kaunis huivi lantioilla ja kukkanen hiuksissa.

Meitä oli sinne kovasti odotettu ja toivottu joten menestys oli taattu.
Juhlasalissa tansimme neljä erilaista rivitanssia ja kun olimme tanssit tanssineet, niin otimme yleisön joukosta ihmisiä ja Ystävän laulun tahdissa tansimme valssia ja jos eivät jalat toimineet, otimme käsistä kiinni ja tansimme käsien kanssa valssin tahdissa.Tärkeintä oli, että kaikki oli mukana voimiensa mukaan eikä ketään jätetty yksin vaan kaikkien kanssa puhuttiin, naurettiin ja hassuteltiin. Muisteltiin myöskin menneitä hyviä aikoja, niitä kun he itsekkin olivat nuoria ja kävivät tansseissa.

Juhlasalista siirryimme sitten kerroksiin, koska sänkypotilaat ja pyorätuolilla liikkuvat eivät päässeet juhlasaliin. Siellä meitä jo innokkaasti odotettiinkin, aulassa olivat jo kaikki kynnelle kykenevät saapuneet, oli pyörätuolipotilaita kuin myös sänkypotilaita. Nyt esitimme vain kaksi tanssia ja taas Ystävän laulun soidessa kävimme kaikkien luona juttelemassa ja osa jopa tanssikin. Meille kerrottiin etukäteen, että kosketus olisi tärkeintä.

Tämän kaltainen vapaaehtoistyö tuo mukavaa vaihtelua vanhainkotien arkeen ja kaikki meistä kovasti tykkäsivät ja toivottivat meidät uudestaan tervetulleiksi.
Tämä päivä oli mieleen painuva ja liikuttava......hieno päivä kaiken kaikkiaan.

Tavattiin taas

Nyt te varmaan luulette, että tapasin uudelleen tämän herrahenkilön, mutta enpäs tavannutkaan vielä, vaan kaikki sisareni "siippoineen". Koko syksy  ja talvi on mennyt, että emme ole ehtineet toisiamme tavata.
Kaikki ovat olleet kovin kiireisiä, joten tapaamiset ovat jääneet vähiin, nyt sitten päätettiin mennä yhdessä syömään ja iltaa istumaan ja vaihtamaan kuulumisia. Samalla alettiin miettiä ja suunnitella uusia yhteisiä matkoja, vielä olisi paljon paikkoja missä haluaisimme käydä.

Ilta oli mukava, söimme hyvin, mutta tuo juomapuoli jäi vähiin jokaisella, kun osa meni aamulla töihin ja minulla oli auton vienti korjaamolle.
Mutta sitten, yöllä heräsin kovaan viiltävään kipuun sydämen paikkeilla, joka ulottui kaulaan ja olkavarteen saakka, kipu oli sellainen, että mietin jo,  mitä pitäisi tehdä. Hetken päästä kipu hellitti ja nukahdin uudelleen. Aamulla asia vaivasi niin paljon, että soitin terveyskeskukseen ja kyselin mitä pitäisi tehdä.
No, minut passitettiin sydänfilmiin ja tutkimuksiin, mitään hälyttävää ei kuitenkaan löytynyt, kaikki arvot olivat hyviä ( olin käynyt syksyllä verikokeissa ), annettiin vain ohjeita vastaisuuden varalle.

Siinähän se tämä päivä sitten menikin, auto tuli korjattua ja minä pääsin pelkällä säikähdyksellä.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Lemmenpölyä

Koskaan ei pidä sanoa

Ei koskaan enää, ei minun ainakaan, sillä ihan varmasti minulle käy juuri päinvastoin ja niinhän siinä taas kävi.

Kun olin pyhästi vannonut, että en  ikinä enää, halua tavata minkään näköistä miestä minkäänlaisessa seurustelumielessä, niin kuinkas taas kävikään.
Siellä etelän auringossa sitten tapasin suomalaisen kivan herrahenkilön, sielläkin tavattiin aina sattumalta jossain, kadulla tai tansseissa.Viimeisenä iltana sain häneltä käyntikortin ja hän toivoi minun ottavan yhteyttä, nyt sitten on s-posti kulkenut kiivasta tahtia molempiin suuntiin.

Kaiken kokemani jälkeen minulla on kuitenkin järki päässä ja jalat tiukasti maassa, jos nyt koskaan ilmassa olleetkaan......siis ne jalat.
Salaa toivon, että tämä" suhde "kuivuisi kokoon ennen kuin ehtisi kunnolla edes alkaa, säästyisi ainakin sydänsuruilta myöhemmin.
Mutta täytyy sanoa kuin entinen flikka "täytyy ottaa kaikki mitä ylhäältä annetaan", että silleen, taas kerran. 

Tapaamisia

Kun en ole korkeasti koulutettu ja sivistyskin on lähinnä sydämen sivistystä, niin kirjoittelen vain tällaisa tavallisia arkisia juttuja, vaikka täällä eräs blogisti kaipaakin "korkeampia hengen tuotteita."
Päivä alkoi mukavasti hyvin nukutun yön jälkeen, niin kuin moni tietääkin, niin olen kärsinyt pahasta unettomuudsta joka nyt alkaa pikku hiljaa palautua ennalleen, kiitos lääkärin ja lääkkeitten.

Minulla oli sovittu lounas tapaaminen tänään klo 13.30 muutaman kilometrin päässä kotoani, paikalle oli tulossa 10 henkeä meitä kerholaisia. Mutta kuinka ollakkaan, jostain syystä oli mielessäni kaiken aikaa, että tapaaminen olisi klo 14.30. Puoli kahden jälkeen puhuin vielä  puhelimessa, kun joku yritti soittaa minulle ja sitten kuulin kun tuli viesti. Lopetin puhelun ja kuuntelin viestin missä minua kaivattiin kyseiseen ravintolaan. JESTAS SENTÄÄN, olin ollut aivan väärässä ajassa., äkkiä vaatteet päälle ja hätäseen meikkiä naamaan ja menoksi. Auto oli lumikasan alla ja ei kun pysäkille, bussi tulikin heti ja siihen. Olin ajanut yhden pysäkin, kun huomasin, että eihän se aja sitä kautta missä minun piti pois jäädä. Ei muuta kuin alas bussista ja toiselle pysäkille, parin minuutin päästä tuli sitten bussi jossa pääsin perille.  Vaikka toiset olivat jo aloittaneet ruokailun, niin hyvin ehdin vielä mukaan.

Tämän tapaamisen jälkeen juoksin sitten junaan ja siitä toisille treffeille H:gin keskustaan jaTuomaan markkinoille Espalle, vaikka markkinat on järjestetty useana vuonna, niin en ole ennen siellä käynyt.
Espan puistoon oli laitettu pieniä kojuja täynnä kauniita käsitöitä,hienoja  koruja, koristeita ja tietenkin myös ruokakojuja. Jos liikutte siellä päin, niin käykää ihmeessä Espalla, sieltä löytää myöskin mukavia joululahjoja.

Eikä se ruokailu vielä siihen lounaaseen jäänyt. Olimme sopineet sisarusten kanssa, että Tuomaan markkinoilta mennään syömään ja samalla tavataan Itä-Suomesta tulevia serkkuja.
Olin jo vähän ennakoinut tilannetta ja otin lounaallla salaatin, joka oli aivan valtavan suuri, niin kuin siinä ravintolassa kaikki annokset. Mutta en ole ikinä vielä nähnyt saatikka syönyt niin SUURTA ruoka-annosta mikä kannettiin eteeni, otin grillattua maksaa perunamuusilla........maksaa oli kaksi todella suurta pihviä ja sitä muussia ainakin yhden litran kattilan verran ja lisäksi salaattia. No, eihän siitä voinut syödä kuin maksan ja nokareen muussia ja loput oli jätettävä lautaselle.
En ymmärrä, miksi sitä perunaa täytyy latoa niin kamalan suurina annoksia, että se kaikki menee sitten roskiin.  Lopuksi voisin todeta, että paikka oli pieni ja viihtyisä, ruoka oli hyvää eikä hintakaan ollut "paha".

Muuten ilta kului mukavasti, oli kiva taas tavata sisariani ja serkkuja maalta.