perjantai 17. syyskuuta 2010

marizan

Viikko Lapissa vierähti mukavasti, olimme matkalla bussilla  42 mukavan ihmisen kanssa. Matka alkoi Vantaalta viikko sitten tiistaina. Ensimmäinen yöpyminen oli Oulussa josta matka jatkui seuraavana aamuna kohti Aavasaksaa, jossa viivyimme vain tunnin verran katsellen upeita maisemia......se olikin minun ensim.matkani Aavasaksalle.
Seuraava kohteemme oli sitten Enontekijöiden Hetta ja jossa olimme kolme vuorokautta ja sieltä käsin sitten kävimme Kilpisjärvellä ja joitakin kilometrejä Norjan puolella, parikin kertaa. 
Norjassa vierailimme aivan upeassa Hopeasepän pajassa......harmi vain, että ei ole vielä kuvat koneella, että voisin näyttää kaikki ne kauniit korut ja taideteokset joita siellä oli.

Hotellissa ruokailun jälkeen ilta jatkui takkatulen ääressä yhteislaulun merkeissä, jonne oli paikallinen kanttori saapunut meille laulamaan ja laulattamaan meitä pianon säestyksellä........laulujen lomassa porukka kertoi tarinoita ja vitsejä. Saimme myöskin tietoa paikallisista oloista ja tapahtumista.

Kolmen päivän jälkeen matka sitten jatkui Levin kautta kohti Yllästä ja Äkäslompoloa  jossa olimme taas kolme vuorokautta. Levilläkin viivyimme vain muutaman tunnin, katsellen sitä ihmisten  paljoutta, siellä oli menossa Ruskamaratoni ja osanottajia näytti olevan aivan mieletön määrä numerolapuista päätellen.  Ylläksellä meidät majoitettiin aivan uusiin luhtataloihin, joissa oli kaikki mahdolliset mukavuudet mm. saunat joka huoneistossa. 
Siellä sitten teimme retkiä tunturiin patikoiden, kukin voimiensa ja kuntonsa mukaan, välillä syöden eväitä ja kahvitellen. Päivät kuluivat mukavasti luonnossa ruskaa ihaillen ja illat tanssien.
Kasellessani sitä vellovaa ihmismassaa ravintolassa, tulin siihen tulokseen, että nämä paikat eivät ole minun lomanviettopaikkojani.
Ilmat olivat kauniit ja lämpimät kaiken aikaa......satoi vain yhtenä yönä vähän. 
Tiistaina matka jatkui kohti Kalajokea missä vietimme viimeisen yön ja keskiviikkona tulimme takaisin Vantaalle. Vaikka matka Lappiin oli tosi kiva ja porukka mukavaa, niin täytyy sanoa, että ei minusta vieläkään Lapin "hullua" tullut. Ruska oli aivan mahtava niin maassa kuin puissakin.

4 kommenttia:

pqvist kirjoitti...

Kiitos M ! Kiva tietää, että lapinhulluus ei ole ehdoton ensikatseella. Ehkä minäkin sinne ylemmäs Suomi-neistoa joskus kuljen. Ja erinomaisen mukavaa että Sinäkin olet täällä !!

taivaantulet kirjoitti...

minä kävin ensimmäisen kerran "pohjoisessa" sallassa, talvella, pimeällä. toisen kerran näätämössä trifon petsamolaisen praasniekassa - silloin jo maisemat hiukan huikaisi...sitten ivaloon ja silloin se iski.
muttamutta - oikeastaan minulle merkkaa enempi se sinne kulkeminen, pitkät ihanat ajomatkat, joko itse ratissa tai vieressä istuen, maisemien vaihtelu ja avaruus.

AnnaY kirjoitti...

Voi marizan Aavasaksa, nuoruuteni juhannusten viettopaikka! Serkut soittivat ja me paistateltiin lavan reunalla istuen tuntemisen hehkussa, valvovien silmien alla! Päästiin mukaan kun soittajaserkut lupasivat pitää meistä huolta.
Lapin ruska on upea ja ruska-aikaan ei onneksi ole niitä kaikenmaailman ötököitä!

syysmyrsky kirjoitti...

Ajeluja ne minunkin matkani ovat olleet ja pieniä pysähdyksiä matkan varrella.On kyllä kovasti tehnyt mieli tutustua Lappiin paremmin,että voisin sitten tietää,että mikä mun suhde siihen olisi.Erämaa ja luonto kiehtoo ja vedet siellä välissä.Turistirysät,kiitos ei!!
Mutta sulla on ollut kiva matka hyvässä seurassa ja sehän on tärkeintä.