lauantai 6. marraskuuta 2010

Sinkut-eronneet-lesket

Olen monta kertaa ajatellut, mikä ero on seurustella sinkun, eronneen tai lesken kanssa. Kaikki ovat kuitenkin sinkkuja ja vapaita uuteen suhteeseen.....kukin omalla tavallaan.
Jos on ollut ikänsä sinkkna, vailla minkäänlaista parisuhdetta, niin mitä tapahtuukaan sitten kun hän kohtaa elämänsä miehen/naisen ja jos  vielä ikä on keski-iän paremmalla puolen. Osataanko elää yhdessä niin, että ei synny valtataistelua kaapin paikasta,erilaisista tavoista, tuloista ja menoista......osataanko tehdä kompromissejä.
Tässä kohtaa voisin mainita serkkuni (nainen), joka viisikymppisenä meni naimisiin leskimiehen kanssa jolla oli kolme poikaa, maatalo ja lehmiä. Serkkullani oli niin paljon sopeutumisvaikeuksia että ennen kuin vuosi oli kulunut  he olivat jo avioliittoneuvolassa......onneksi menivät, nyt elävät onnellisena

Kun sitten tapaat eronneen naisen/ miehen ja aletaan seurustella, muutetaan yhteen tai mennään  naimisiin.......osataanko olla yhdessä. Tuodaanko tullessa entisten liittojen ongelmat ja traumat, jatketaanko elämää siitä mihin entisessä liitossa jäätiin. Osataanko aloittaa puhtaalta pöydältä ja heittää vanhat luurangot pois kaapista. Annetaanko tilaa toiselle, sallitaanko entiset ystävät ja harrastukset yhteisten harrastusten lisäksi.  Annetaanko aikuisten lasten määrätä ja komennella, tässäkin monelle on miettimisen paikka.

Kun puoliso kuolee joko yllättäen tai sairauden murtamana, on tilanne taas erilainen. Olet jäänyt yksin, suru on valtava eikä siitä tahdo päästä millään yli. Aikasi surettua alat katsella itsellesi uutta kumppania, serustelumielessä tai jopa avioliitto tarkoituksella. Aloitatte seurustelun, vietätte paljon aikaa yhdessä, viihdytte toistenne seurassa ja on kaikin puolin mukavaa.
Kun vierailet lesken kotona, niin kaikki on samalla tavalla kuin aina ennenkin.....ehkä vaatteet on viety pois, mutta muuten koti on edelleenkin yhteinen. Uuden  kumppanin tekemisiä verrataan  entiseen puolisoon, kun hän ei teekkään asioita samalla tavalla ja vaikka siitä ei sanoittaisikaan, niin annetaan kuitenkin ymmärtää, että ei hyvä.
Kun nukutaan heidän yhteisessä sängyssä, niin tuleekohan lesken mieleen, että hän jotenkin pettää entisen puolisonsa eikä hän saisi tehdä niin, olla uskoton.

Tämä kaikki tuli mielleeni, kun luin artikkelin, jossa leskimies oli tavannut uuden kumppanin seurustelivat aikansa ja päättivät sitten mennä naimisiin. Nainen myi asuntonsa ja muutti miehen omakotitaloon, koti oli edelleenkin  miehen ja entisen puolison koti, eikä siellä saanut tehdä  minkäänlaisia muutoksia. Lopuksi nainen totesi, että hän ei kadu mitää niin paljon kuin kotinsa myymistä.
Tämä tarina lyhykäisyydessään tästä naisesta. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta tämä tällä kertaa.

12 kommenttia:

Anjuusa kirjoitti...

Vanhemmiten meistä tulee aina vaan enemmän itseämme, minusta tulee minä ja sinusta sinä. Joustavuus vähenee psyykkisesti kuin fyysisestikin. Muistot seuraavat väistämättä edellisistä suhteista ja kun sitä deleteä ei ole, että voisi ikävät unohtaa, muistoja voi pulpahtaa esiin kriittisillä hetkillä.

Ei ole aikomusta ruveta yhteiseloon enää, en sinkun, eronneen enkä leskenkään kanssa, sen verran mukavuudenhaluiseksi olen jo tullut.

orvokki4 kirjoitti...

Funtsasin mikä olisi huonoin vaihtoehto, ja päädyin, omalta kohdaltani näin.

Huonoin olis tuore leski, joka ei olisi vielä surrut peruuttamattomasti päättynyttä suhdetta, ja jonka koti olisi edelleen vaimon sisustama ja täynnä muistoja.
Toiseksi olisi se perussinkku, joka olisi varttunut ilman parisuhteen tuomaa vastuun kokemista.
Paras olisi sitten sellainen eronut, jolla ei olisi enää traumoja edellisestä liitosta, ja olisi jo kasvanut ihmisenä.
Vaikeeta, vaikeeta, sillä jokainenhan on silti yksilö.
Ja en kyllä ryhtyisi enää asuinkumppania etsimäänkään, sen verran mukavuudenhaluinen olen minäkin. Sellainen avosuhde, kummallakin omat kodit ja sitä rataa kyllä kävisi..ehkä.. heh

syysmyrsky kirjoitti...

Kyllä minäkin jo niin omaa rauhaani ja tilaani rakastan,että aika mahdottomalta tuntuisi ajatus asumisesta jonkun kanssa kokoaikaisesti,vaan eihän sitä koskaan tiedä.....mutta kenenkään määräysvallan alla en aio olla,jos en itsekään päsmäröidä.Ja lapset huolehtikoon vain omista asioistaan!Tosin meren saareen voisi se nauravasilmäinen jörrikkä minut hyvinkin saada verkon soutajaksi ja emännäksi,jos hyvin pitäisi:))

AnnaY kirjoitti...

Samaa minäkin ajattelen, että ei yhteen asumaan. Kolmetoista vuotta yksinasumista en valmenna hyvin uuteen suhteeseen. Tunnen itseni. Olisi kiva löytää ihminen mukaan tapahtumiin, matkoille ja väleen mökille ja .. no ... tiedätte mitä tarkoitan.
Itsellisenä elän lopun elämäni, en jaa joka-aamuista aamiaista enkä pyykkikoria kenenkään kanssa.

aikatherine kirjoitti...

Nytpä kirjoitit asiaa. Vähän mutta alustavan kirkkaasti. Mitä vanhempi ihminen on ja mitä kauemmin ollut yksin sitä vaikeampi sopeutua uuteen suhteeseen. se onko eronnu, leski tai sinkuu, ei ole pasljon väliä.
se tunteen löytäminen ja luja luottamus, jaaha kuka luotaa deitti mieheen jolla on kännyssä parisataa lyyliä ja koneella toiset parisataa.

en siis kehottasisi isoihin omaisuus siirtoihin. Heh:) kun olis mitä siirtää.. kaikki on jo lapsille pedattu valmiiksi, minulta ei heru kuin rakkautta, jos osaa soittaa juuri oikeaa säveltä, olikohan tuo vaikea tulkita, no en usko..soo jos mulla kilahtas niin ottaisin hammastahnani ja lähtisin oitis makkarasopan keittäjäksi. hellan ja makkarin väli olis ihan kiva paikka, vähän mukavia lisäksi turisis, jos pusuilta jäis aikaa.. nii että kyllä vaan lähden matkaan, kuuntelen vain nyt sitä sisäistä ääntä tälläkin tasolla. tuossa tuli tehtyä hilkjan virhe, alitajunta tiesi, mutta piti mennä kyselemään. enää en kysele. kyllä mun intuitiivinen tieto on sata varma. hih, äsken tuli viesti yhdeltä, , mula on ikävä haluisin tavata.... vastasin viestiin -- okei mennään keskustaan vaik leffaan.. :) vastaus ei MEILLE! En tienny että sillä oli muija. tai avo tai mikä lie. no vastain vaan ,juu EI TEILLE! Oli muuten hyvä juttu.. sori et omiani söhellän se huvitti mua.. se ukkeli.. pukkeli..

peequu kirjoitti...

Aika hyvä pohdittava aihe. Minä taidan olla aika aito sinkku, ainakin pääosin yksinelänyt "neitokainen". Humaus kun iski, oisin parin halunnut, melkein väkisin, vaan mitähän ois seurannut, jos ois onnistanut. Yhdessäasuminen ois ollut ensimmäinen ylitettävä aita. Niin on yksinolo laatuani muuttanut, ettei muutos olisi helppo.
Nyt nautin olostani, uudesta elämästä, mutta jossain kaihertaa pienenpieni pelotus täydellisestä yksinolosta, kun ois ees joku jossain, varten sitä ja tätä, mutta kun vaan ois...

Mustaleski kirjoitti...

Olen leski, ikuisesti ja peruuttamattomasti, hain ihmistä kuin hullu, en suruni, mutta ehkä turvattomuuteni tai yksinäisyyteni vuoksi. Ajattelin etten millään löydä haluamaani. Tein virheitä(teen niitä edelleenkin, minkäpä ihminen luonteelleen voi)ja tavallaan etsin vieläkin vaikka vierelläni on jo joku.. pelkäsin etten ikinä riittäisi ja nyt kun riitän se ei riitä, mikä mua riivaa???

maximex kirjoitti...

Moi. Hieno ja ihan asiallinen aihe. Totta tämä kaikki, etenkin keskimmäiset osiosi.

Voi helvetti. Kuinka totta, kaikenlisäks koettua, keskimmäiset osiosi ovatkaan.

Tilaisuuden antamisella jollekin, ei tunnu olevan merkitystä, aikaisempiin verrattuna.
Joten. Typeryytenä olen sen haudannut.

Lisäks vois sanoa. Koskaan en tule asettumaan äidin ja lasten (aikuistenkaan) välisiin suhteisiin.

Sitten on toisilla (naisilla) kanttia ihmetellä, mikä meissä miehissä on vikana, kun itse on täynnä omaitseään.

Mutta se. Joka elämästä vieläkin tekee arvokasta, elämiskokemisen arvoista, on nuo harvat, terveet, fiksut yksilöt, jollaisen harvakseltaan saattaa joskus tavata, lyhyeksi, tai pidemmäksi aikaa.

Siksi. Nutitaan elämästä. Silloin, kun sitä on tarjolla.

mk kirjoitti...

Maximex, sinähän taidat ollakin järkiveikko (:-)?

Mulla on paljon samanlainen filosofia, että jos kolahtaa, niin miksei sitä sitten elä sitä hetkeä täysillä?! Toista samanalaista kun ei ehkä tule koskaan enää.

maximex kirjoitti...

Tuohon ensimmäiseen osoioosi palatakseni, ajattelin aikaisemmin aina.

Yksineläjä on ja on ollut joku kummajaisuus.
En usko että kukaan voi elää ilman seksuaalielämää.

Nyt ajattelen taustalla olevan jonkun tapahtuman valintaan vaikuttamassa tai sitten salainen toimiva, tai jo päätynyt suhde, uuteen uskaltautumatta.

Tietysti on olemssa muitakin yksinäisyyteen vaikuttavia syitä.

maximex kirjoitti...

MK. Kiitos.

marizan42 kirjoitti...

Kiitos kommenteista!