perjantai 21. tammikuuta 2011

Tavattiin taas

Nyt te varmaan luulette, että tapasin uudelleen tämän herrahenkilön, mutta enpäs tavannutkaan vielä, vaan kaikki sisareni "siippoineen". Koko syksy  ja talvi on mennyt, että emme ole ehtineet toisiamme tavata.
Kaikki ovat olleet kovin kiireisiä, joten tapaamiset ovat jääneet vähiin, nyt sitten päätettiin mennä yhdessä syömään ja iltaa istumaan ja vaihtamaan kuulumisia. Samalla alettiin miettiä ja suunnitella uusia yhteisiä matkoja, vielä olisi paljon paikkoja missä haluaisimme käydä.

Ilta oli mukava, söimme hyvin, mutta tuo juomapuoli jäi vähiin jokaisella, kun osa meni aamulla töihin ja minulla oli auton vienti korjaamolle.
Mutta sitten, yöllä heräsin kovaan viiltävään kipuun sydämen paikkeilla, joka ulottui kaulaan ja olkavarteen saakka, kipu oli sellainen, että mietin jo,  mitä pitäisi tehdä. Hetken päästä kipu hellitti ja nukahdin uudelleen. Aamulla asia vaivasi niin paljon, että soitin terveyskeskukseen ja kyselin mitä pitäisi tehdä.
No, minut passitettiin sydänfilmiin ja tutkimuksiin, mitään hälyttävää ei kuitenkaan löytynyt, kaikki arvot olivat hyviä ( olin käynyt syksyllä verikokeissa ), annettiin vain ohjeita vastaisuuden varalle.

Siinähän se tämä päivä sitten menikin, auto tuli korjattua ja minä pääsin pelkällä säikähdyksellä.

Mukavaa viikonloppua kaikille!



3 kommenttia:

peequu kirjoitti...

Hienoa että oli vain "varoitus". Pidä nyt M itsestäsi huolta, niinkuin autostasi. Ja iloista tammikuun loppua !

Irja Viirret kirjoitti...

Tämä oli huijausta Marizan!!! mutta jälleen kerran toivon Sinulle oikein hyvää karilleajoa! Tulin niin iloiseksi kun kaikesta huolimatta Sinua lykästi tai ainakin näyttää pahasti siltä:)

kaisu marjatta kirjoitti...

mustis on veikeellä päälä.. oikkis sentään minulla on menossa vähän samanmoiset juhlat jatkuen taas ensiviikonloppuna. kamalaa miten pitää vanhuutta juhlia, sitä kun tulee hitaaksi, kipeeksi, muistamattomaksi, lapseksi jälleen.. hi siinä se juhlan aihe, lapseksi jälleem muuta kymmen vuotta ehkä niin tarvii vaipat pöksyihin :)))