tiistai 12. huhtikuuta 2011

Seniorit ja kerhot

 Luin juuri Milenan liikuttavan jutun yksinäisistä ihmisistä. 
Olen sitä samaa itsekkin ajatellut, kuinka paljon on yksinäisiä vanhoja  ja sairaita ihmisiä yksin kotona ilman omaisia, sukulaisia ja ystäviä, niitä on omassakin ystäväpiirissäni.
Päivät ovat samanlaisia, ei tapahdu mitään, kukaan ei tule käymään eikä kukaan soita, ainoa kohokohta saattaa olla kaupassa ja apteekissa käynti ja siellä ihmisten kanssa muutaman sanan vaihtaminen.   

Näinhän ei tarvitsis olla, joka puolella Suomea toimii lukuisia eläkeläiskerhoja ja seuroja joihin voisi mennä, siellä tapaisi paljon mukavia ihmisiä, voisi kahvitella, rupatella kuulumisia ja osallistua kerhon toimintaan jokainen kykyjensä mukaan.

Kun itse jäin eläkkeelle jäin miettimään, että mitäs nyt, mitä tekisin kaiket päivät kun ei muuta ole kuin aikaa. Eräs ystäväni sai minut houkuteltua eläkeläisten kerhoon ja olen ollut tosi tyytyväinen että lähdin mukaan.Vaikka en ole koskaan tuntenut itseäni yksinäiseksi ja olen aina viihtynyt hyvin yksin, niin tämä kerhotoiminta on ollut tosi mukavaa.
Tiedän, että moni ajattelee, että en minä vielä niin vanha ole, että voisin sinne liittyä......vähän niinkuin häpeillään koko ajatusta.

Meillä kerhossa on joka päivälle ohjelmaa jos vain haluaa osallistua. Maanantai on varsinainen kerhopäivä, silloin on paikalla 120-130 ihmistä, joskus on porukkaa niin paljon, että ei meinaa tuolit riittää. Joukossa on kaiken ikäisiä, juuri eläkkeele jääneitä  aina yli 80 vuotiaisiin asti. Ja jos on vaikea liikkua,niin sinne tullaan rollaattorilla tai pyörätuolilla, pääasia, että tullaan ja ollaan mukana, kaikki ovat tervetulleita.

Hyvin usein on vierailijoita kertomassa ajankohtaisita asioista, on kaupungin valtuutettuja, pankista, vakuutusyhtiöstä, fysioterapeutteja antamassa hyviä ohjeita kunnossa pysymiseen ja paljon muita.
Teemme matkoja, käymme teatterissa, taidenäyttelyissä, retkillä, elokuvissa ja tietysti kerran kukaudessa on tanssit.
Sen lisäksi on käsityökerhoa, bingoa,tietokilpailuja, laulukuoroa, karaokea, ukkojen turinatuokiota, myyjäisiä, jumppaa, kuntosalia, englannin tuntia jne.
Tämä on vain yksi esimerkki kerhotominnasta. Kuinka mukavaa olisikaan, jos saisi enempi senioreita mukaan kaikenlaiseen kerhotoimintaan, ei tarvitsisi jäädä kotiin potemaan yksinäisyyttä ja "kuuntelemaan" kolotuksia, menisi siellä muutama tunti mukavasti seurustellessa toisten kanssa.

Tiedän senkin, että kynnys on korkea lähteä, mutta jos sen saisi joskus ylitettyä, niin tuskin sitä katuisi.

11 kommenttia:

Petriina kirjoitti...

Samaa mieltä kerhoista yms., rohkeasti mukaan vain! Yhdistys johon itse kuulun, kokoontuu joka toinen torstai, mutta on sielläkin eri ryhmille muinakin päivinä toimintaa. Ja tänä päivänä eläkeläisissä on todellakin monen ikäisiä. Liityin myös kirjallisuuspiiriin joka kokoontuu kerran kuussa.

Anjuusa kirjoitti...

On se niin, että ihminen tarvitsee, ainakin minä, jonkinlaista "lukujärjestystä" elämäänsä. Jos ei ole mitään menoja, sitä lötkistyy vaan kotona syömään. Liika on pahasta, jos aina on menossa eikä viihdy yhtään itsensä kanssa, syö sekin ihmistä.
Mulla on pari säännöllistä menoa pari kertaa kuukaudessa,oman seniorijärjestöni tapaamiset ja tämä Spr ystävätoiminta. Parin henkilön luona kotikäynnit,(ei kodinhoitoa), palvelukeskuksen asukkaitten laulattaminen ja tanssittaminen eivät rasita ollenkaan.
Oma tanssiminen on vähän jäänyt, harmi, ei ole kiva kun painoa kertynyt omenamalliseksi. Siitä tykkäisin kovasti kylläkin.Kiva, että tanssit mun puolestani.
Kaiken tämän olen siis talvellakin tehnyt ja pyörällä kulkien.
Tykkään ikäihmisistä, murkuista ja lapsosista.
Ihanaa tämä auringonpaiste ja lintujen sirkutus.

syysmyrsky kirjoitti...

Minulla on edessä n.vuoden päästä eläköityminen.Olen mielestäni jo pikkuhiljaa siihen valmistautunut ja itse asiassa suorastaan odotan sitä.Tunnen,että työelämässä olen tehtävänit tehnyt,ei tämänikäinen enää fyysisesti jaksa lasten kanssa pitkää päivää touhuta,vaikka se kivaa useimmiten onkin.Laakereilleni en suinkaan aio jäädä lepäämään ja eläkeläistoiminta ei mitenkään tunnu minusta "vieraalta".Päin vastoin,virtaa riittää toisenlaisiin asioihin varmasti,jos muuten terveys vaan kestää.Ja sinä Marizan ainakin olet kaukana siitä vanhanajan "mummo"kuvasta:)DDDDSiis hyvä esimerkki meille perässä tulijoille.

marizan42 kirjoitti...

Niin syysmyrsky, ainahan se on terveydestä kiinni, mutta niin kauan kun jalat pelaa jotenkin ja järki on päässä, niin ei muuta kuin menoksi.DDD
Kiitos kommeista Petriina ja Anjuusa.

ulleriina kirjoitti...

Yksinäisyys on muoti-ilmiö nykyään, se koskettaa niin itseäni, kuin muitakin "vanhuksia".
Se on vain tunnustettava.
Ei eletä enää sitä aikaa, jolloin naapurissakäynti oli jokapäiväistä, lainattiin sokeria, suolaa tai kananmunia, jos itseltä oli päässyt loppumaan.
Nykynaapurit ovat etäisiä, kaikki elävät vain omaa hyvää elämäänsä..
Harmin paikka!

AnnaY kirjoitti...

Ensimmäinen eläkevuosi on takana, enkä ole kokenut sen enempää isoa kiirettä kuin yksinäisyyttäkään. Päätin jo aivan alussa, että en kerää kovin paljoa pakkotekemistä, jotta voin vapaasti valita menoni ja joskus toimia jopa hetken mielijohteesta.

Olen jatkanut samoja harrastuksia kuin työssäollessani, naisjärjestö ja teatterissa käyminen ja sen toiminnan tukeminen, ooppera ja konsertit, lukeminen ja kirjoittaminen, pojat ja poikien lapset.

Uutena puuhana tupsahti elämään takaisin käsitöiden tekeminen ystävättären kautta, Poropeukaloiden tumpeloluokka!

Yksinäisyyden kokeminen on raskasta, tiedän sen vanhan työnikin kautta. Kaikilla ei ole mahdollisuutta harrastaa, on välimatkoja, on valitettavasti rahapulaakin, ei ole läheisiä ystäviä jotka vievät mukanaan.

Joku ihminen voi olla kuin äitini, joka ei halua olla ihmisten kanssa ja silti kaipaa seuraa. Hän ei ole oikein koskaan halunnut lähteä kotoa ulos maailmaan ja nyt ei osaa enää kuin seisoa elämän ovenraossa odottamassa, että joku tulisi.

Tästä tuli nyt kommentiksi hieman pitkä, anteeksi, mutta asia ajatteluttaa niin monin tavoin minuakin!

marizan42 kirjoitti...

Ulleriina, totta on, että enää ei olla naapureiden kannssa samalla tavalla tekemisissä kuin ennen, toisaalta harmi, kuin myös helpotus.Olen itsekkin vain hyvän päivän tuttu naapureitten kanssa, minulle se sopii hyvin.

Anna, oikeassa olet, eivät kaikki halua lähteä kotoa mihinkään, äitisi on onnellisessa asemassa, kun hänellä on sinut tukena ja turvana, kaikilla vain ei ole asiat näin hyvin.

peequu kirjoitti...

Te olette sen tehneet ja myrsky tulee perässä.
Olen aina ollut sosiaalinen, vaan en enää. Ihana tavata ihmisiä. Mukava olla kotona yksin - ja kaivata seuraa ! Ei saa lähdettyä, yksin. Etsin niitä ryhmiä, mutta sopivaa ei ole osunut kohdale.
Jospa nyt saisi itsensä jonkinlaiseen vetoon ja kuntoon, ehkä sitten...

orvokki kirjoitti...

Hyvä juttu sinulla, ikiliikkujalla.

Minä luulen, että sitten kun jään eläkkeelle 10-20 v kuluttua :), ei mikään muutu. Kas kun nyt jo teen kaikkea ja olen tekemättä.

No, meinaan sillä, kun työskentelen kotona, niin vapaa-aika sekoittuu ns. työaikaan, ei ole kiire minnekään aamuisin jne jne. voi keskellä päivää tulla ja mennä ja silti on tekemistä yllinkyllin, silloin kun työtä on, ja kun se on vielä kivaakin. (no, ehkä työ vielä kuitenkin rajoittaa hieman vapaa-aikaa :)

Mutta puollan noita kerhoja ja seuroja. Niitä on jo paljon jokapuolella, mutta enempikin saisi olla, ettei välimatkat ole esteenä liittymiselle.

Mustaleski kirjoitti...

Juurikin näin, kommentoin tätä jo Annan blogissa joten en jaksa sun liirum sun laaruia enää tänne, mutta sen sanon että aivan vieras tunne tämä ei ole minullekaan. Saattaa kuulostaa hassultakin?

aikatherine kirjoitti...

jep, tää on hyvä juttu.. liityin eläkeläisiin jo ennen eläkeikää, eli olin osatyökyvyttömyys eläkkeellä muutaman vuoden, ennenkuin jäin eläkkeelle.Ei saatu lonkkia ja polvia kestämään, kuitenkin tohina ja touhuihmisenä naapurin pyysi kerhoon ja menin tutustumaan. liityin heti enkä ole katunut. olin sihteerinäkin monta vuotta, mutta sitten opin, että pitää olla kovasti"sairas ja pois" kun on vuosikokous, kun ei sana ei riitä..heidän kautta olen saanut kaikkee kivaa, parasta lienee kirjoittajakerho. ensviikol on taas sekin.. meil on oikeen kiva ope ja ikähaitari on 58v- 84v .
yleensä meillä on mukana kotona tehty teksti, sovitusta aiheesta ja ne luetaan ja saa palautetta.
Siellä olen oppinut että tekstinkin palaute voi olla rakentavaa, vaikka se ei olisi ihan häikäisevä;)) Voi aina löytää jokaisen teksistä jonkun helmen, perinen lauseen ja kysyä siitä, olisiko siihen lisää kuvakulmia j.n.e. kivoja juttuja ja usein nauretaan vedet silmis kun meil on pari humoristii jokka vääntää aina jotain hauskaa. Kyllä suosittelen kaikille varsinkin yksinäisille. Itse en käy varsinaises kerhos kuin satunnaisesti ja siitä on moitittu, että pitäs olla aktiivi, mut mä selitän et ku on muutakin aktiivia nyt just. kyllä ne ymmärtää.. Sekaan sopii aina, on bokkkia ja kävely sekä jumpparyhmiä , joitakin käy kästyöjutuis. mie en nivelreumasil sormil mee, ainut paikka mihin ei oo koskaan koskenu, on jukolaut mun kieli;)) makee juttu! Mulla on terve kieli:) Se ei takaa aina tervettä ulosantia;))vaan minkäs teet.. Täytyy pitää kunnossa se kieli että ei sekin kangistu;)) DDDDD (naurua)..