tiistai 20. maaliskuuta 2012

Matkan jälkeistä elämää

Kuten olen aikaisemmin kertonut, niin palasin viimeiseltä etelän matkaltani tammikuun puolen välin paikkeilla.
Kävellessäni siellä ajattelin monta kertaa, että olenkohan täällä nyt viimeistä kertaa, mäkiset kadut ja monet portaat ottivat voimille.
Minulla oli vähän yskää sinne mennessä, joka lisääntyi ja paheni kaiken aikaa, en ollut kuitenkan flunsassa. Yskä jatkui ja paheni kotona ja lopulta oli mentävä lääkäriin. Jotkut teistä jo tietävätkin, että jouduin kaikenlaisiin kokeisiin mm. keuhkot ja sydän tutkittiin.

Siitähän se "rumba" sitten alkoikin. Keuhkot olivat sillä kertaa puhtaat, mutta sydämestä löytyi rytmihäiriöt ja eteiskammio värinää ja sydänfilmiä ottettaessa se pompotteli oikein kunnolla. Hoidot aloitettiin heti, sain oikein hevoskuurin lääkkeitä yskään ja sydäntäkin lääkittiin.
Kaikki tämä oli melkoinen shokki minulle, minulle joka olin ollut aina terve eikä mitään vakituisia lääkkeitä ollut.

Nyt alkoi joka viikkoinen labrassa juokseminen ja verikokeitten ottaminen. Kunto meni huonoksi, väsytti aina vaan. Sen verran sinnittelin, että kävin vielä tanssiharrastuksissani vaikka koville ottikin.
En jaksanut kävellä kuin lyhyitä matkoja ja sittenkin piti levätä monta kertaa, henkeä ahdisti  aina vain enemmän ja enemmän.
Viikko sitten sunnuntaina olin kolmen tunnin tanssikurssilla, se meni hyvin vaikka vähän henkeä ahdisti.
Maanantaina menin taas labraan ja sitten terveyskeskukseen kysymään mistä mahtoi hengen ahdistus johtua.

Pääsin aika pian hoitajan juttusille ja kun kerroin vaivani, niin minut vietiin saman tien sydänfilmiin, lääkäri tuli välittömästi, tutki kuvat ja sanoi hoitajalle TILAA KIIREELLINEN KULJETUS PEIJAKSEN SAIRAALAAN!!!! Ja niin sitä sitten mentiin "tukka putkella" sairaalaan. Jestas sentään, eihän minun pitänyt sairaalaan mennä, vaan kerhoon , kauppaan ja sitten kotiin ja jatkaa elämää entiseen malliin rytmihäiriöistä sen enempää välittämättä.......olihan minulle lääkkeet annetteu.

Niin vietin kuluneen viikon Peijaksen hyvässä hoidossa......diaknoosi oli sydämen vajaa toiminta.

Tähän voi vain laulun sanoin todeta "niin pieni ihmissydän on".......

11 kommenttia:

Plätty kirjoitti...

No huh, mikä kertomus. Onko nyt saatu lääkitys kohdilleen ja onko voimat palanneet?
Toivon voimia, paranemista, äläkä rasita liikaa itseäs.
Niin pieni sydän on, mutta kuinka tärkeä se onkaan.

AnnaY kirjoitti...

Voi ystävä hyvä. Onneksi saat hyvää hoitoa. Ymmärrän, että terveenä eläneen on varmasti vaikeata ajatella sairauksia, joita ikääntyminen väistämättä tuo tullessaan.

Vanheneminen on hitonmoinen haaste itsekullekin, eikä sitä haluaisi edes ajatella.

Tsemppiä ja voimahalit! Muista huolehtia hyvin itsestäsi.

Petriina kirjoitti...

Marizan, minulla on ollut sydämen rytmihäiriölääkitys n. 30 vuotta. Erinäiset tuntemukset sydämessä, yölliset tiheälyontisyydet sekä äkilliset väsymyskohtaukset olivat oireita joitan ensin yritettiin hoitaa rauhoittavilla lääkkeillä. Sitten pääsin samalle sydäntohtorille, jonka potilaita vanhempani olivat, hän määräsi Inderal-lääkityksen, tarvittaessa. Ihderal on lopetettu, tällä hetkellä lääkkeeni ovat sydämen muotoisia Emconcor-tabletteja. Sitä mukaa kuin elämäntilanteeni on rauhoittunut, oireetkin ovat lähes kadonneet, silti ko. pillerit kulkevat mukana jatkuvasti ja aina kun olen lähdössä jonnekin, missä oletan väsyväni, otan lääkkeen lähtiessä. Onneksi Sinäkin sait hyvät lääkkeet.

Anjuusa kirjoitti...

Hei Marizan, ihanaa, että syy selvisi huonoon oloon,ja lääkkeet alkaa purra.
Mullakin henkeä ahdistaa rasituksessa, mutta ei kuulemma ole astmaa. Paljon mahdollista, että sama vika kuin sulla. Äidillänikin oli sydämen vajaatoimintaa. Ei tämä ikälisä ole kivaa, kun kaikenlaista muutakin 'lisää' tulee.
Mieli kun pysyisi kunnossa, kevätmasennus ei olis yhtään toivottavaa.
Voi hyvin !

taivaantulet kirjoitti...

hali!

Pedro kirjoitti...

Pikaista toipumista,
toivoo Pedro

maximex kirjoitti...

Hienoista hiljaisuutta ja "poissaoloa" on tullut ihmeteltyä.
Nyt se selkiskin.
Mieliala piristyy aina näin kevällä.
...aatosta jaloa ja alhaista mieltä, tunteiden paloa, syömmehen pienehen mahtua voi, kaiken mi kohtalo soi...

Milena kirjoitti...

Toivottavasti sait hyviä lääkkeitä ja jaksat jatkaa entiseen tapaan jossain vaiheessa..
Voimahali!

Irja Viirret kirjoitti...

Marizan: Ajattelin heti alkusanoista ja oireista että olisiko joko keuhkoahtauma (vaikka et tupakoikaan) astmaa tai vajaatoimintaa.

Nämä kaiken sortin vaivat tai sairaudet tuntuvat alkuun aina shokilta sille jota ne kohtaavat, toisaalta on suuri onni jos on säilynyt näin terveenä tänne asti? Hetken päästä olet taas entistä ehompi, usko pois ja hommat sujuvat kuin tanssi, sillä nykyhoito tekee ihmeitä:) Hyvää toipumista.

marizan42 kirjoitti...

Kiitos kommeista! Eiköhän tämä olo pikkuhiljaa parane, onhan minulla kourallinen lääkkeitä joka päivälle.Eihän tämä koskaan parane, on vain elettävä päivä kerrallaan ja hyväksyttävä.
En kuitenkaan tästä masennu.

Unikkohoituri kirjoitti...

Toipumista toivotan minäkin..
Edellä mainitsemasi tuntemukset tai niiden suuntaiset..ovat joskus yksin ollessa aika pelottavia..sen huomasin itsekin.
Tovon siis että lääkkeet tepsivät.