keskiviikko 8. elokuuta 2012

Kesän kuulumisia

On vierähtänyt lähes kaksi kuukautta, kun olen tänne viimeksi kirjoitellut. On ollut tunne, että päässä ei ole kerrassaan mitään mistä voisi kertoa. Olen katsellut teidän hienoja  kuvia ja juttuja blogeissanne ja lukenut niitä ja joitakin vähän kommannutkin.

Kesä alkaa hiipua pikkuhiljaa syksyksi, jos tätä nyt voi kesäksi sanoa muuta kuin "Suomen kesä on kylmä ja vähä luminen." Ei ole montakaan hellepäivää ollut ja jos on, niin kohta on ollut kova ukonilma. Mutta ei valiteta, kaikki on otettava mitä ylhäältä annetaan.

Mökillä olemme olleet suurella porukalla  6 aikuista,kaksi lasta ja kaksi koiraa ja kivaa on ollut. Pikkutytöt ovat kilttejä ja mukavia, tykkäävät olla metsässä ja uimassa kuin myös veneessä. Toisen kanssa olemme  sydänystäviä (6v) ja toinen 3v ilmoitti, että me ollaan kaveleita (kavereita), ei tuo ärrä vielä oikein taipunut.
Mustikka metsässäkin olen käynyt, saalis oli 2 litr.mustikoita ja kipeä selkä mitä nyt olen tässä potenut.
Nyt odottelen,että pääsen sienimetsään.

Tämä kesä on ollut hiljaiseloa, kaikki kesämenot on jäänyt käymättä, niin lavatanssit kuin kesäteatterit, mutta paljon on tullut luettua ja kuten aina, niin hyvää kirjaahan ei voita mikään. Tässäpä nämä minun kuulumiseni olivat, niin kuin huomaatte ei paljon mitään. Onkohan minusta tulossa erakko....hih.

Teille kaikille toivotan oikein hyvää kesän jatkoa ja aurinkoisia päiviä!

 

8 kommenttia:

Plätty kirjoitti...

No onhan tuossa paljonkin, ei sitä aina tartte "riehua" joka paikassa, täytyy osata nauttia rauhaiselostakin ja onhan teillä ollut vilskettäkin.
Antoisaa syyspuolta Sinulle ja kavereillesi, tulee niitä vielä jokunen syksyn lämpöaaltokin - uskoisin ainakin, joten ei heitetä vielä kirvestä kaivoon, niinkuin tuolla TV:ssä nuo urheiluselostajat sannoo.
Älä rasita liikaa ittiä, hyvää vointia.

orvokki kirjoitti...

Sun olisi pitänyt olla enenmpi täällä etelemmässä, sillä ei täällä nyt niin hirveesti ole satanut, normaali kesäsadekiintiö vaan. :)
Mutta sulla on ollut sukua ja niitä ihania pieniä ystäviä ympärillä, niin eiköhän ne sadekuurotkin sit ole sujuneet hyvin grillatessa ja uunoa pelatessa (muistan!).

Syksyllä sitten tanssitaan, eikö. Kun olet voimissasi enempi.
Hyvää loppukesää, aurinkoisin merkein.

peequu kirjoitti...

Kiva kuulla sinusta!
Kateuden käsissä aattelen mökkeilyäsi ja vielä porukassa. On varmasti ollut mukavaa. Mitäs sitä muuta enää voi toivoa ;-) ?
Kesäsäätkin niin pers.kohtaisia; mulle liikaa hellettä ollut keleissä, kärsinyt olen kuin pieni sika! Syksynviileitä oottelen.

Elokuun tunnelmia, sieniä, marjoja ja kuutamoita ihania sulle toivon !

Anjuusa kirjoitti...

Heissan Sie, kiva että sulla on mökki ja kaveleita ympärillä. Mustikat on arvomarjoja, niin työlästä ja rasittavaa niiden poimiminen on(siis poimiminen eikä haravointi;).
Talven tuskainen aika taitaa olla takanapäin, kohta kesäkin, ja sitten suppikset odottaa.
Voi hyvin !

Milena kirjoitti...

Kiva kuulla, että olet nauttinut kesästäsi ja ehtinyt lukea kirjojakin. Huomaan nyt, että pitkästä lomastani huolimatta en ole päässyt kirjahyllylle asti. Luulin rakastavani kirjoja, mutta tiedän unohtaneeni ne.

Hauskaa loppukesää!

Mustis kirjoitti...

Olenkin miettinyt että mitähän Sinulle kuuluu, kun ei kuulu mitään:) Yleensä silloin ihmisillä saattaa mennä tosi hyvinkin?

Niimpä se on mököttäessä mennyt omakin kesä, tosin nyt elokuulla lähdin vähän rengasmatkalle, kuten silloin toukokuussakin. Lukeminen kannattaa aina, itse luen joka ilta uneen ja ellei se auta täytyy ottaa apuja ettei viikkokausia valvo. Mitään erikoisempaa syytä tai kipua siihen ei kai ole.. kivaa kesän jaktoa kaveleillesi ja Sinullekin, kyllä se tästä vielä lämpenee:)

Unikkohoituri kirjoitti...

Hei Marizan, kiva kuulla että voit jo paremmin..lastenlasten kanssa on aina mukava viettää aikaa.Eikä kesä vielä ole ohi, mulla juuri alkoi kesäloma...piiitkä sellainen..
Lämpöisiä kesän jatkoja.

AnnaY kirjoitti...

Mukavaa, että kirjoitat välillä kuulumisiasi. Blogistaniassa on hieman hiljaista, kun ihmiset ovat kesälaitumillaan, mutta eiköhän täällä syksymmällä loskamoskakelien aikaan taas vilkastu. Toivotaan niin.

Hyvä että voi paremmin!!