Olen taas muutaman päivän ja viimeksi tänään ihmeteelyt tuota ihmisten suurta ilkeyttä, kuinka täällä ihan tarkoitus hakuisesti halutaan loukata ihmisiä, tuntematta heitä sen kummemmin.
Onko niin,että tietty blogaaja on pohjimiltaan niin ilkeä ihminen, että haluaa kirjoituksillaan oikein revitellä ja saada aikaan toisissa pahaa mieltä. Tietääkseni hän ei tunne meistä henk.kohtaisesti ketään saatikka meitä tavannut. Emme ole myöskään hänen blogejaan pahemmin arvostelleet paitsi nyt tämän syksyisen jupakan aikana muutamia kommeja heittäneet, mitkä lienevät olleet tilanteen huomioon ottaen aiheellisia.
Näillä kirjoituksillaan hän sitten lietsoo näitä ilkeämielisiä kommaajia menemään kommenteissaan aivan henkilökohtaisuuksiin asti ja aina näitä samoja ihmisiä samakasassa haukkumaan, aivan kuin kaikki maailman pahat teot olisivat heidän tekemiään. Vaikka meillä täällä on sananvapaus, niin jotain rajaa täyty olla silläkin, mitä suustansa tai kynästänsä päästelee.
Toivoisin, että tämä siipieläin jättäisi jo tämän kasan rauhaan, eikä lietsoisi noita ilkeämielisiä kommaajia tuottamaan enempää mielipahaa kenellekkään.
Onko ihmisillä niin paha olla itsenssä kanssa, että täytyy hakea tyydytystä toisten mollamisesta.
Joulurauhaa toivoen meille kaikille!
13 kommenttia:
Olen sitä mieltä, että kommenttimme kärpäsen blogiin ovat olleet aina asiallisia. Samoin omat kirjoituksemme niin kasassa kuin omissa blogeissammekin. En ymmärrä hänen ristiretkeään meitä kohtaan, en sitten millään. Mikä häntä meissä kasalaisissa niin kovasti harmittaa?
Toinen juttu on nuo kommentoijat ja heidän kaunansa. En ymmärrä yhtään??
Osa kommaa useammalla nimimerkillä, kirjoitustyyli paljastaa sen ja osa ilkeilijöistä ei halua edes kertoa kuka oikeasti on, (tarkoitan vanhaa nimimerkkiä) ja se jos mikä on raukkamaista!
Rakentavat Anonyymit ymmärrän!
Kommentoin mielelläni ja ehkä vähän liikaakin, eikä kärpänen varmaankaan aina halua näitä ilkeileviä kommentteja sinne, tosin ruotiihan hän välillä itsekin itsekutakin:) Esiinnyn aina itsenäni eli B.Blumena ja käytän mustaleskeä vielä varanvuoksi että kaikki varmasti tietävät kuka puhuu?
Toivon marizan Sinulle kuitenkin hyvää joulumieltä ja sitä ettet pahoittasi itseäsi jostakin jolle et ehkä voi mitään. Rauhallista joulun odotusta.
Näin on, marizan. Onhan blogimaailmassa monta blogia ja varmasti monia muitakin ryhmittymiä, mitähän nekin funtsais, jos niihin alkais tuntemattomana tehdä arvosteluristiretkiä. Siksi en ymmärrä minäkään arvostelevan repivää kirjoitusta. Hauskat ja jopa satiiriset löydökset ja havainnoinnit olisi ihan jees, mutta sellaiseen kynänkäyttöön ei taida kärpäsellä olla lahjoja.
Hyvää Joulua Sinulle... ja takaan, että tulee varmasti hyvä joulu :)
Niin, kyllä minäkin monesti olen ihmettellyt samoja asioita kuin tekin!
Satiiri ja ironia ovat tekstien suola, sellaista hyvin kirjoitettua ja ajateltua tekstiä on nautinto lukea, mutta kun se muuttuu ihmisen henkilökohtaiseksi mollaamiseksi, arvosteluksi, nimittelyksi ja kaiken lisäksi vielä rumaksi kielenkäytöksi, se on mennyt liian pitkälle. Ei se ainakaan korkeasta sivistystasosta kieli!
Toivottavasti nämä asiat eivät pilaa kenenkään hyvää joulumieltä, olemmehan sentään näiden juttujen yläpuolella, niin kuin mustis muistaakseni jossakin kommissa kirjoittikin.
Minun joulumieltäni tuollainen ei pilaa, koska tiedänhän minä itse ja läheiseni mikä ja kuka minä olen. Ei joku blogikirjoittaja sitä voi tietää kun eivät välttämättä edes naapurit tiedä. Tuollaiset kommentit kertovat aina enemmän kommentoijata itsestään eikä kommentoitavasta.
Hyvää joulumieltä sinne!
Aattelin loihia sanomahan, että tykkäsin aikoinaan kasasta ja saatan tykätä siitä jatkossakin, mutta anteeksi pyytäminen siinä olisi opittava!
Itse olen näyttänyt esimerkkiä ja Maximex on tehnyt samaa, nyt on kyse enää anteeksiannosta :-) MK
mk: Minun on kyllä nyt sanottava että ei kaikkea todellakaan saisi kirjoittaa oli vaikka kuinka kännissä. Anteeksikin annetaan mutta jos sama toistuu toistumistaan, ei se ole mitenkään anteeksiannettavaa.
Kävit kai lukemassa mitä kökköä minä sain niskaani? Vain linkin takia , mistä kopioin otsikon omaan otsikkooni... Ja annoin anteeksikin.
Mutta sitten sama jatkuu toisia kohtaan. Ei se ole mitenkään puolustettavissa.
Luitko mitä orvokki sai osakseen tuolla toisessa blogissa?
Minä en ollut e-kontaktissakaan kuin vain kuukauden, enkä ehtinyt siellä tutustumaan juuri kehenkään, saatikka sitten tietämään joistakin skismoista eri blogistien välillä. Mutta se ei siinä olekaan tärkeintä, vaan se miten ihmisiä kohdellaan.
Ei ihmisiä saa kohdella tuolla tavalla miten esim. minua ja orvokkia on kohdeltu erään herran toimesta. Asiallisestikin voi kritisoida jos on jotain sanottavaa.
Jos kutsuu jotain henkilöä kiertopalkinnoksi tai panoksi tai käyttää muita yhtä perinteisiä haukkumasanoja naisista, se EI OLE HYVÄKSYTTÄVÄÄ eikä puolusteltavissa millään tavalla!
Jos sanoo tosi pahoja asioita julkisesti toisesta henkilöstä ja sitten pyytää anteeksi, se on ok. Mutta kun taas jatkaa sitä samaa älytöntä kökköämistään uudelleen ja uudelleen, ei siinä mitkään anteeksipyynnöt enää auta.
Ei sillä voi puolustella paskakirjoituksiaan että on pyytänyt anteeksi. Se kyllä onnistuu kerran tai kaksi mutta ei juuri useammin.
Mielestäni jatkuvia loukkauksia ei tarvitse antaa anteeksi, sellainen kunnia on jo hyväksikäytetty ja menetetty kun se loukkaaminen vain toistuu anteeksiannon jälkeen.
Minua vihastuttaa sellaiset ihmiset jotka katsovat oikeudekseen nimitellä ihmisiä ihan mielensä mukaan, aivan ilman syytä. Ei se ole mitenkään kivaa.
Meidän pitäisi kunnioittaa toisiamme hieman enemmän.
Poistin edellisen kommin kun siinä oli virheitä.
Nyt mun tätyy tunnustaa Laali, että en eole perillä, mitä kasassa oikeasti tapahtuu! kyllähän se on niin, että jos Laali sua on loukattu, se on lähes anteeksiantamatonta siksi, että olet niin hyväntahtoinen ihminen.
Luenpa hiukan tarkemmin, kunnes kommaan!
Joka tapauksessa palaan kasaan,vasta kun porukka osaa oikeasti pyytää anteeksi sanomisiaan! mk
Nyt en kyllä ymmärrä Mk kuka ja mikä sinua on loukannut, kun en ole mielestäni mitään sellaista huomannut.Enkä tietääkseni ole minäkään niin tehnyt.
ihan vain tiedoksi kävin äsken katsomassa mitä halvattua tämä tarkoittaa? En ole kirjoittanut millään nimimerkillä kun on tehnyt pahaa se tyyli millä hän kirjoittaa ihmisistä. Voi kun päättäisitte yhdessä että poistatte kärpäsen sivun linkin, eihän siellä käy muita kuin kasan jengi. Aika hirveetä oli lukea sekä juttu että kommentit. kaikki yhtä soopaa.. se on niin kuin yks viisa mulle kerran sanoi hullujen kanssa on turha juosta kilpaa. Minä muuten ehdotin laalille että pyytää poistamaan sen maxin tekstin mutta ei se piti jättää no tämä siitä nyt tuli.
eli aiheet hän poimii kyllä kasasta ja mitä siinä autaa kenenkään lätkät?
En myös nyt ymmärrä mitä Mk tarkoittaa, ehkä on jäänyt jotain lukematta, kun olen pysynyt omalla sivullani kuten ystävällinen neuvo oli. Ainut asia mikä lopettaa nämä jutut on se että linkki poistetaan ja satavarmasti ei kirjoita kukaan kasasta kun suljette sen yhteisöblogiksi kuten muutkin kutsuvieras blogit yleensä ovat eivät siis avoimia koko maailmaan. omat blogit voi pitää auki kukin miten tahtoo. yhteisö pitäisi suojella, siellä vapautuisi todekllinen keskustelu henki tämä on minun mielipide, en määrää annan vain tyhmän vinkkini. tuohon asiaan en ole osallinen yhtään. enkä aio enää seurata sitä blogia, voin pahoin jo kaikkien puolesta.
Toivon sinulle Maritsa nyt joulurauhaa heitä pois tämä paha mielestäsi. Ajattele mitä tahansa kaunista ja hyvää.. tuo likaa jo sielunkin. Pysytään ihmisinä vaikka joskus eksytään, ollaan toinen toistamme varten. Ystävyydellä sinulle ja muillekkin kommentoijille.
Ei minun mielenrauhani noista jutuista järky, harmittaa vain toisten puolesta. Minulla on satavarmasti kiva ja lämmin joulu.
Kun voit välttää pahaa on typerää hyväksyä se.
Lähetä kommentti