keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Huomaavaista........

Viikonlopun vietto alkoi perjantai-iltana ystäväni saapuessa Helsinkiin. Olin asemalla junaa vastassa jonka jälkeen veimme laukut hotelliin, minunkin oli määrä yöpyä siellä. Hetken huilailun jälkeen lähdimme Wanhankellarin tansseihin. Paikka oli tupaten täynnä, eikä pöytää meinannut löytyä mistään, jonkin aikaa tanssimme ja siirryimme karaokebaariin mistä löysimme tyhjän pöydän. Baaritiskillä oli jonoa ja jotain kuittien selvittelyä, seisoimme siinä hetken aikaa ja siirryimme tiskin toiseen päähän häiritsemättä kyseessä olevaa henkilöä, joka selvitteli jotain kuitteja. Siinä seistessä tuli tämä rouvahenkilö kysymään "oletteko helsinkiläisiä ja sanoi hakevansa meille muutaman vapaalipun"......hämmästys oli suuri, kun hän ojensi meille 4 vapaalippua
kiitokseksi siitä, kun emme  häirinneet hänen selvitellessä kuitteja.

Lauantaina risteilylle kohti Tukholmaa.Laivalla oli tosi vähän väkeä, missään ei tarvinnut jonotella, tanssiravintolatkin olivat lähes tyhjiä, oli hyvää tilaa tanssia. Ilokseni sain huomata, että sama ystävällinen ja huomaavainen käytös jatkui. Vielä on herrasmiehiä olemassa, kaiken aikaa ystäväni kysyi,"haenko sinulle, tuonko sinulle, mitä ja missä haluat syödä, mitä haluat tehdä?" Mikään siinä ei ollut lipevää eikä yliampuvaa, vaan kaikki tuli luonnostaan.

Tuli siinä mieleeni eräs herrahenkilö, jonka kirpputoripöydän takana olin myymässä hänen tavaroitaan. Hän haki itselleen kahvia, mutta eipä tullut hänelle mieleen kysyä minulta josko minäkin olisin halunnut. Pikku juttu sinänsä, mutta pisti vain silmään.Pienellä huomaavaisuudella on yllätävän suuri merkitys.

Risteily oli kaikinpuolin mukava ja heti aloimme suunnitella jo seuraavaa. Se nyt kuitenkin jää kevääseen......ensin on tehtävä joulumatka ja siellähän me taas tavataan.

Ja lopuksi pieni juttu vielä Wanhankellarista. Kun olimme tanssimassa jätimme juomat pöytään, minulla oli lasissa lonkeroa ja siinä pilli. Lasi löytyi tyhjänä ja pilli pöydältä........jollakin oli ollut jano.

8 kommenttia:

*Polaris* kirjoitti...

Olisit poikennut kahville!! Minua taas alkaa kyllästyttää nuo laivamatkat, mutta matkustan aina yksin.

marizan42 kirjoitti...

Kiitos Polaris, mutta kun oli herraseuraa, ei olisi onnistunut. En minäkään risteilyistä oikein välitä, mutta kyllä se näin menee, kun on mukavaa seuraa.

Plätty kirjoitti...

Mahtavaa on kuulla Sinusta näin mukavia uutisia. Minäkään en oo hirveen innostunut noista risteilyistä, en ossaa sanoa miksi.
Ehkä kaverin kanssa sekin menettelis.
Mukavaa syksyä/joulun odotusta teille molemmille.

maximex kirjoitti...

Huomenta.
Pienen, mutta vaan hyvin pienen mustasukkaisuuden vallassa luen kertomusta seuralaisestasi ;))

Tätä olen koitanut esiin tuoda, toisen huomioimista, ilman suurta "jalustalle nostamista".

Mutta totisinta totta, kuinka tuo pieni, toisen huomioimattomuus ja vain oman itsensä huomioiminen joskus näissä pikku asioissa saakin harmistumaan niin paljon.
Ärsyttävää!

Nuo laivamatkat ei kanss aoikein ole mun mieleen, lähinnä sen tungoksellisuuden takia.
Seminaarit ja muut sellaiset niissä on olleet ihan mukavia.

orvokki kirjoitti...

Mitä tähän nyt sanoisi.. Sanoit itse jo kaiken. Olen niin iloinen puolestasi !

Huomaavaisuus on yksi ihmisen parhaista puolista, ja sen huomaa eritoten silloin kun se puuttuu, sen puuttuminen aloittaa yleensä suhteenloppumisen lähtölaskennan.

Ystäväsi oli jo ensitapaamisesta lähtien luonnostaan huomaavainen, sain sen itsekin kokea vierelläs kun olin.

Sun jalkojesi alla ei sammal ehdi kasvaa..:D

Anjuusa kirjoitti...

Olet totisesti onnekas kun sulla on samanhenkinen ja tanssitaitoinen kaveri.
Luonteva huomaavaisuus on sympaattista, kun taas lipevyys ja maireus kammottaa, ainakin mua.

Risteilyillä on mukavaa käydä, kotiintulo on sitten taas ihanaa. Mulon varauksessa tammikuussa Isabella tanssiristeily. Kunhan paranisin siihen mennessä.

Hyvää syksynjatkoa Sinulle !

marizan42 kirjoitti...

Hyvää syksyn jatkoa kaikille ja kiitos kommeista!

Irja Viirret kirjoitti...

Kyllä luontainen kohteliaisuus on hieno piirre niin naisessa kuin miehessäkin. Lipeviä tyyppejä joskus nuoruudessani kohtasin ja kyllä niille taisi tulla vähän väärä kuva meikäläisen kohteliasuudesta:) Hyvää joulunalusaikaa Teille molemmille.