sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Pientä seikkailua

Tanssiseurani oli sitä mieltä, että meidän pitäisi saada uudet esiintymisasut 50-luvun tyyliin.No, eipä muuta kuin, miettimään mistä sellaiset saataisiin, pitäisikö teettää vai saisko jostain valmiina. Kävi ilmi, että teettäminen tulisi aivan liian kalliiksi, eikä sellaista kangastakaan ollut saatavilla mitä olimme ajatelleet. Sitten muistin, että Somerolla on pieni putiikki joka myy vain ja ainoastaan 40,50 ja 60- luvun vaatteita. Ei muuta kuin sinne. Lauantaiaamuna oli startti 3 naista ja herrahenkilö kuskina, räntää tuli taivaan täydeltä, mutta lähdettävä oli.Tarkoitus oli olla perillä heti kun putiikki avaisi ovet. Tulin viimeisenä kyytiin ja neuvoin reitin Vihdintielle ja siitä Kehä yhdelle. Niinpä ajeltiin Vihdintietä kohti Kehää, mutta kuinka ollakkaan ohi liittymän, sitten pyörittiin Pitäjänmäellä kotvan aikaa ennenkuin päästiin Kehälle ja sieltä kohti Turkua. Minulle tämä reitti oli vieraampi, koska itse ajelen mökille ja Somerolle Vihdin (Porintien) kautta, tiesin kuitenkin suurinpiirtein reitin. Matka jatkui ja tultiin Saukkolan ja Someron liittymään ja siitä ohi, kuski oli sitä mieltä että siitä ei voi kääntyä, ajattelin että kaipa hän tietää, enkä puhunut mitään. Itse olisin ajanut sitä kautta.Seuraava liittymä oli lähempänä Saloa josta sitten käännyttiin Somerolle, eihän se mitään mitä kautta sitä ajalee, nyt vain tuli turhan pitkä lenkki. Putiikki oli tosi pieni, mutta vaatteita oli paljon, toinen toistaan upeimpia hameita, leninkejä, kenkiä ja asusteita "vanhaan malliin." Sieltä löytyi meillekin kaikki mitä tarvitsimme. Kävimme lounaalla ja sitten kohti kotia. Matka meni hyvin niin kauan kunnes piti tulla Kehä yhdelle, mutta mehän menimmekin Kehä 2:lle ja taas oltiin eksyksissä. Minulle Kehä 2 on täyttä hepreaa ja Espoo yleensäkkin, enkä osannut neuvoa. Siinä kuskin kanssa pähkäiltiin minne pitäisi ajaa, kun kummallakaan ei ollut mitään tietoa. Lopulta näin Tapiolan liittymän ja pyysin ajamaan sinne, koska sieltä osaisin jo neuvoa tien kotiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kiva reissu kuitenkin.

5 kommenttia:

marizan42 kirjoitti...

En ymmärrä miksi koko teksti tuli yteen pötköön, vaikka jätin tekstiin välirivejä. Koettakaan kestää.

orvokki kirjoitti...

Kyllä te seikkailittekin, taisi tulla liki (ainakn) 100 km turhaa ajoa :)
Kerran, kun Turun motari oli jatkovalmis tunneleineen, ajoin kans sen Someron liittymän ohi, ja vasta Salon kohdalla oli seuraava kyltti Somerosta. Olin menossa Esakallioon - ja ylimääräistä ajoa tuli muistaakseni 60-70 km, vaikka takasin tulin suoraan. (Navi oli jäänyt kotiin :(
Teidänkin eksymisestä huomaa kuinka tarpeellinen se navigaattori on.. :D

maximex kirjoitti...

Huomenta.
Tälläinen jääräpäinen kuljettaja on yks niitä ärsyttävämpiä tapauksia.

Toinen on liikenteessä matelijat, keskellä tietä ajavat, ja oikelaal kääntyjät, jotka ajavat loppuun saakka kaistansa keskellä, useimmiten hitaasti nautiskelle, muista piittaamatta satoja metrejä, kääntyen lopulta lähes samalla hetkellä kun vilkun laittavat.

Kolmas ;) ihan nykyajan vitsaus on tuo navigaattori, joka pälättää monotonisesti joka risteyksessä, ohjaten kulkemaan kaikenmaailman lyhimmät kiertotiet, jotka vain turhaan hidastavat matkan tekoa, tehden sen "moni-mutkikkaaksi".

Edesmennneen siskoni mies on tästä oiva esimerkki. Jos mentiin forssasta järvenpäähän, kierteli navigaattorin avustuksella kaikki kiertotiet mitä vaan löytää saattoi, ja kuten marizanin tarinassa, tuntitolkulla aikaa ja turhia kilometrejä kiertoa, lähes suoralla tie-osuudella.

Anjuusa kirjoitti...

Olihan hauska lukea matkakertomustasi. Voin ihan kuvitella tilanne:Yksi mies ja kolme naista. Ja jokainen antoi ohjeita, kuskin piti ajatella räntää ja muuta liikennettä ja lisäksi kuunnella jokaista neuvojaa...

Onneksi loppu hyvin ja te naiset saitte uusvanhoja rytkyjä hyvään käyttöön.
Olisi kiva nähdä esiintymistänne. Iloista jatkoa !

Irja Viirret kirjoitti...

Olipa kiva idea nuo 50-luvun vaatteet vaikka tulikin tanssireissulle matkaa, mutta hällä väli, jos oli vain mukavaa. Komppaan Anjuusaa:)

Oma tanssireissuni oli päättyä alkuunsa kun tyttöystävän kanssa lähdettiin viihteelle muutama vuosi sitten ja kultainen naapurin mies (hänkin ajelee jo taivaallisilla valtateillä) lupautui mulle kuskiksi meidän autolla, mutta pamautti sitten kiireessä oven kiinni ja auto jäi käymään.. Kyllä pisteli vihaksi, sillä vara-avain oli pojalla Raahessa asti, joten eikun haki oman kaaransa ja vei meidät Kalajoelle ja haki sitten Raahesta pojaltani avaimen saadakseen itsekseen käyvän auton oven auki.. Hyvää kuskipalvelua hölmöilystä huolimatta.

Tuli tuosta mieleen kun mainitsit että tuli pötköön tuo kirjoitus, että esikatselu ei ehkä aina näytä toivottua tulosta, joten itse sumplaan kappalejakoa ja kuvien paikkaa vielä senkin jälkeen. On sitten toinen asia, jos kirjoitat wordilla ja siirrät suoraan, niin saattaa olla, että muotoilu ei pyst samalla tavoin kohdallaan sitten bloggerissa? Mutta tuon varmaan tiesitkin. Toisaalta tätä pystyi vallan mainiosti lukemaan ihan tämmöisenään:) Tanssillisen mukavaa kevättä Sinulle Marizan:)