sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Laatikon kätköstä



Löytyi häihin kutskortti ja mukana oli kortti missä kerrottiin vihkiseremonista, koska se oli monelle häävieraale tuntematon.

Avioliiton sakramentti.

Avioliiton pyhän sakramentin toimitus alkaa kihlauksella.Ortodoksisen perinteen mukaan kihloihin mennään vasta juuri ennen varsinaista vihkimistä. Kihlaus toimitetaan kirkon eteisessä muistuttaen siitä, että kihlaus kuuluu vielä "tähän mailmaan".

Varsinainen avioliiton sakramentti toimitetaan kirkon keskellä. Kruununkantajat, jotka ovat vihkiparin ystäviä, nostavat kruunut vihittävien yläpuolelle. Kruunut muistuttavat meitä siitä, että ihminen on luomakunnan hallitsija. Kruunut kuuluvat uuden perheen kuninkaalle ja kuningattarelle.

Seuraa suuri alkusiunaus ja suuri ektenia. Ektenia tarkoittaa rukoussarjaa. Rukouksiin vastataan "Herra armahda" tai "Anna Herra". Luetaan kolme rukousta, jota seuraa epistola, eli kirje Uudesta testamentista. Avioliiton sakramentin kohdalla luetaan kohta kirjeestä efesolaisille.

Epistolaa seuraa evankeliumi. Johanneksen evankeliumista luetaan Kaanaan häistä, jossa Jeesus oli läsnä ja muun muuassa muutti veden viiniksi. Näin Kristuksen läsnäolo tekee avioliitosta pyhän sakramentin.

Anomusektenian ja Herran rukouksen jälkeen on vuorossa yteinen malja. Malja muistuttaa vihittävien elämän yheisyydestä, yhteisestä kohtalosta ja vastuusta.

Seuraa saatto analogin 1. evankeliumipöydän ympäri.Pappi taluttaa nuoren parin kolmesti pöydän ympäri. Saatolla on symbolisesti sama merkitys kuin sormuksella, kuvaten päättymättömyyttä ja ikuisuutta.
Lopuksi luetaan vielä rukous kruunuja pois laitettaessa.

Tämän saman seremonian mukaan on aikoinaan minutkin vihitty, kaunis ja mieleenpainuva seremonia.

1 kommentti:

Irja Viirret kirjoitti...

Muuta yhteistä ei taida ollakaan kun se pikainen vihkiminen kohta kihlauksen jälkeen, enkä muista edes häämarssia, kun valitsin niin erikoisen, se ei ollut Kuula, eikä Mendelssohn?

Teillä se vihkiminenkin on niin kaunista ja rituaalista.Me vain marssitaan kirkkoon ja pidetään sulhasesta kiinni niin kauan että pappi ehtii sen aamenen sanoa:)