perjantai 25. maaliskuuta 2011

Tanssiliikuntaa



Vihdoinkin sain itseni irti sohvannurkasta, jossa tuli venyteltyä aivan liian kauan ja tehden kaikenlaisia tekosyitä miksi ei voi lähteä mihinkään= liikkumaan. Milloin oli huono ilma, jalat kipeät, ei autoa tai muuten vain laiskotti, aina ajatteli, että sitten huomenna tai sitten kun.....

Viime sunnuntaina sitten ryhdistäydyin ja menin tanssimaan (kurssille) jiveä ja sambaa, olin kyllä jo aikaisemminkin niitä tanssinut, mutta kertaus on aina paikallaan. Tätä tanssin riemua kestää viisi viikkoa ja sitten alkaa bugg ja sitähän on aivan pakko mennä opettelemaan.

Siitä sainkin sitten kipinän ja niinpä löysin itseni kuntosalilta ja uimasta, peräti kaksi kertaa tällä viikolla.......hyvä minä.
Nyt olen vakaasti päättänyt, että nyt en luovuta vaan pyrin käymään salilla kolme kertaa viikossa kaiken muun liikunnan lisäksi. Olen myöskin jättänyt parin kuukauden ajan kaikki viljatuotteet sekä perunan ja pastat pois, saa nähdä saanko näin muutaman kilon pudotettua painoa.

Ei muuta kuin liikunnallista viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

Anjuusa kirjoitti...

Mahtavaa ! Mietin että josko tähän kaikkeen hyvään on syynä se joulumatka Teneriffalle.Siitähän tuli sulle "seurauksia", hih !
Kaikkea tuota tekis mieleni miunkin, mutta mutku-sitku vaivaa.

Iloista kevättä !

maximex kirjoitti...

Pois jättämiesi tuotteiden vaikutus tehoaa parhaiten.
Hyvät pitkät yöunet on toisena.
Mikäli näiden lisäksi vielä kuntoilee vaikutus näkyy äkkiä.

syysmyrsky kirjoitti...

Oletpa ollut "tehokas"!Tännekin vois vähän lähetellä ylimääräistä virtaa:)Mukavaa viikonloppua,tanssien?!

orvokki kirjoitti...

Niin minäkin kuvittelin, että viimeistään tänään sunnuntaina menen parketille, mutta se pahuksen polvi pistää.. edelleen.

Sinun ohjelmasi kuulostaa tosi mehukkaalta.

Taidat olla lattareita tanssimassa, nyt tai ihan kohta. Hauskaa iltaa!

marizan42 kirjoitti...

Jep, tanssimassa olin ja torstaina alkaa bugg johon ilmoittauduin, joten tanssinlaista liikuntaa tulee aika monta tuntia viikoaa.

AnnaY kirjoitti...

Olen hartaasti harmitellut, kun en alkusyksystä mennyt mukaan pikkukotikaupunkini tanssikursseille. Täällä on niin vähän tarjontaa, että kesken vuoden ei voi mennä mukaan.

Tai on tietenkin eri tanssilajit, mutta kuulin mukana olleelta, että ryhmä on niin toisiinsa kiinnihitsautunut, että eivät sulata muita kesken vuoden.

Sama juttu kävi lausuntaryhmän kanssa. Pikkukaupunkien kirous on vuodesta toiseen kokoontuvat samat harrastajat, joiden on vaikea sulattaa uusia ihmisiä joukkoonsa.

marizan42 kirjoitti...

Hei Anna, mene mukaan vaan heti syksyllä eikä kannata välittää kuppikunnista. Vähän samanlaista se on täälläkin tuon tanssiseuran puitteissa, mutta kun maksan kurssista, niin en välitä ( en ole seuran jäsen ).

Irja Viirret kirjoitti...

Hieno juttu Marizan, minulla on nyt pakollinen kuntosali tauko ja vähän tympäisee.. tanssikaan ei sujuisi vaikka osaisinkin:(