torstai 4. heinäkuuta 2013

Aikaa on kulunut....

Kun viimeksi olen tänne mitään kirjoitellut. Talvi on muuttunut kesäksi ja todella hienoksi, ei voisi parempaa toivoa.
Kevään harrastukset pitivät kiireisenä, oli paljon esiintymisiä ja vierailuja vanhainkodeissa ja joka viikko oli opeteltava uusia tansseja syksyksi.
Kaiken keskellä ehdimme tanssiporukan kanssa risteilylle ja toisen kerran olimme sisarusten kanssa Tallinnassa viettämässä veljeni syntynttäreitä, mukavia reissuja molemmat.

Kesäkuussa tuli käytyä myöskin Ilomantsissa serkkuni synttäreillä ja tapaamassa sukulaisia, ei niitä enää kovin paljon siellä olekkaan, pikkuserkkuja lähinnä, mutta nyt vanhemmiten ovat ruvenneet pitämään yhteyttä ja ihan kiva niin.

Kovasti on Ilomantsi siitä muuttunut, kun sieltä aikoinaan lähdimme.On tullut paljon uusia taloja ja teitä, oli kuitenkin jotain vanhaa jäänyt esim. Koulut, Paloasema, Elokuvateatteri ja Työväentalo jossa otimme ensimmäiset tanssiaskeleet ja näimme 50 luvun kuuluisat iskelmätähdet mm. Vieno Kekkosen ja Olavi Virran.....olin muuten silloin tanssimassa kun se romahdus tuli, muistan tapauksen oikein hyvin vieläkin.

Asuimme Kuntoutuslaitos /Hotelli Pääskynpesässä niinkuin olemme ennenkin tehneet. Hotelli on kauniilla  paikalla järven rannalla ja huoneet ovat hyviä, tehty niin,että pyörätuolillakin voi liikkua.
Palvelu on hyvää, mutta ruokaa siellä ei hotellivieraat saa muuta kuin aamiaisen. Jos tulet myöhemmin illalla etkä ole muistanut syödä, niin ruokaa ei saa koko kylälästä muuta kuin S-Marketista.
Kaikki ne vähät ruokapaikat mitä siellä on ovat auki vain lounasaikaan tai  ovat kesälomalla, niin kuin nyt meidän siellä ollessa. Kylä oli hiljainen päivällä ja "kuollut" illalla, ei hiirenhyppyä missään, ei näkynyt lapsia ei nuoria......missä kaikki oli? Matka oli kuitenkin onnistunut,oli kiva käydä siellä pitkästä aikaa ja tavata sukulaisia .

Nyt on mökkeily kausi parhaimmillaan joten huomenna sinne........kuva on mökiltä.

Oikein mukavaa ja aurinkoista kesää teille kaikille!






4 kommenttia:

LexaH kirjoitti...

Hyvää ja kaunista kesän jatkoa Sinulle Marizan ... kuin kuvassa! :)

maximex kirjoitti...

Hello, Marizan.
Hyvää kesää toivottelen.
Kiva kuulla pitkästä aikaa.
Ehdin jo monasti ajatella minne olet joutunut kun ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan.

Mustis kirjoitti...

Kaunista kesää Sinulle Marizan, oli kiva kuulla että olet vielä "hengissä" ja arvaa keneltä kuulin:)

marizan42 kirjoitti...

Joo Mustis, "hengissä" olen, vaikka en ole tänne paljon kirjoitellut.Vaikea arvata kuka on "syyllinen", olisi kiva tietää.Mukavaa kesän jatkoa sinulle!