Jouluviikolla se alkoi kauan odotettu loma Tenerifalla ja tietysti Puerto de la Crutsissa, kuinkas muuten, tutussa ja kivassa lomakohteessa jossa olen käynyt jo vuodesta-81 alk. aina se on ollut paras paikka minulle talvilomakohteista ja aina sinne palaa uudestaan.
Lento oli aikaisin aamulla joten herätys oli kukon laulun aikaan, mutta eipä se haitannut, kun tiesi, että perillä ollaan jo aikaisin iltapäivällä paikallista aikaa.
Hotelimme oli n.800 m keskustasta eli Charcon aukiosta joten kävelyä riitti, koska paikallis liikennettä ei ole, paitsi taksit. Koska olen ollut siellä lukuisia kertoja on kaupunki ja lähes kaikki paikat minulle tuttuja enkä tarvitse karttoja.
Kun laukut oli purettu ja taloksi asetuttu, niin lähdimme katselemaan kaupunkia ja minä näyttämään orvokille suorinta reittiä keskustaan ja hotelille. Olimme kulkeneet monta kertaa samoja katuja edestakaisin ja aina vain O oli sitä mieltä "että ei me tästä ole vielä kävelty", kun muutama päivä oli kulunut, niin orvokki oli kartalla ja uskalsi jopa yksin lähteä kävelemään.
Päivät kuluivat mukavasti katolla aurinkoa ottaen ja kaupoissa kierrellen, illan hämärtyessä istuimme katukahvilassa kuunnellen musiikkia ja katsellen ihmisiä, mikä onkin parasta huvia lomaillessa.
Vaikka turisteja oli paljon, niin tanssipaikoissa oli vähän väkeä ja porukka kiersi illan aikana monessa paikassa katsomassa ja tanssimassa. No, paras paikka meille oli tietysti paikallinen tanssipaikka missä tanssittiin salsaa ja lattareita.
Siellä tavattiin myös mukavia ihmisiä......oli Eki joka odotti naisystäväänsä, Hanski joka lauloi karaokea ja mietti pistääkö suhteen kotona katkolle, osti kuitenkin kalliin hajuveden naisystävälle, tavattiin kiva pariskunta Turun puolesta jotka ovat siellä 5 kuukautta ja sitten mukava herra Norjasta joka vei meidät kahville ja tietysti Kari joka muuten vain viihtyi meidän seurassa.
Uutta vuotta vastaanotettiin Charcon aukiolla minne oli kokoontunut valtava määrä ihmisiä. Orkesteri soitti paikallista musaa eli salsaa ja lattareita ja kansa tanssi kadulla ja kaikilla näytti olevan tosi hauskaa. Kun kello löi 12 ja vuosi vaihtui, niin piti syödä joka lyönnillä yksi viinirypäle, jos sai kaikki syödyksi, niin vuosi on kaikinpuolin onnellinen. Tämän seremonian jälkeen seurasi upea ilotulitus ja tanssit jatkui aamuun asti.
Se, mikä siellä oli merkille pantavaa, niin ei ollut humalaisia, ei örveltäjiä, ei roskia eikä mäyräkoirankuoria.
Sain nauttia kaksiviikkoa aivan upeista ilmoista, mukavasta lomasta, ihanasta musiikista, kivoista ihmisistä ja tositosi kivasta matkaseurasta. Kaipuu jäi!
Koska orvokki kertoo tarkemmin tapahtumista, niin en kerro enempää, ettei tule päällekäisyyttä.
9 kommenttia:
Voi kuinka kauniit joulutähdet nurmikon reunalla.. harvinaisen ihana kuvatus..
Kiitos terkuista...lämpimästä..
Nuo isot joulutähdet..pensaidenkin kokoiset..muistan kuvanneeni sellaisia.. kun olimme autolla Gruzissa.
Puistot oli täynnä näitä ihania joulutähtiä ja jouluvaloja, todella kauniisti laitettu.
Kiitos marizan, seurasta ja opastuksistasi. Taisit kertoa jo kaiken pähkinänkuoressa, ytimen ja olennaisen, sen että meillä oli kivaa. Mä olen sellainen lavertelija että tulee mukaan kaikkea turhuuttakin. Mutta ihanan kuvan olet ottanut. Mulla tuli aika sekalaisia otoksia. Olis pitänyt ottaa paljon enemmän kuvia, mutta eihän aina kamera ollut mukana.
kivastihan kerrot ja luin myös orvokin jutun, tanssia on likat saanaat ja kyllähän ne miehet on siellä kai ahkerampia tanssittamaan vai mitä? minun kokemus on ollut sellainen että kokoajan sai olla parketilla, no nyt lähtee tyttäreni neljän lapsen ja miehen kanssa sinne samaan paikkaan, siksi me juhlitiin jo etuajassa mun bileetkin. kyllä tässä jo vähän matkajalka kutiaa, mutta kun minulla on ollut kaikki läheiset nyt täällä aina brasiliasta asti ´nii on yhtä perhe juhlaa. kiva kun tulitte terveenä takaisin ja kuvia on kiva nähdä aina.
Hitsin hitsi, hieno matka, kyllä minäkin vielä...
No, keväällä Kreetalle ystävättärien kanssa. Seitsemän naisen yhteinen ensimmäisen tapaamisen 24-vuotisjuhla! Rauniot raunioilla, antiikin tragedioita! Hih..
Olen lukenut myös orvokin matkapäiväkirjaa.Teillä on selvästikin ollut onnistunut ja mukava loma.Ja kohtahan on kesä täälläkin.
Kiva juttu Marizan, nyt iski kyllä matkakuume todenteolla, eli äkkilähön otan ja johonkin kyllä menen:)Ja tervetuloa takaisin tänne pimeyteen:)
mustis.. ota äkkilähtö puerto de la cruziin. Et kadu, en minäkään katunut. Minulla oli hyvä opas, tutustuin saaren tuohon pisteeseen varmaan nopeammin kuin jos ummikkona oisin ollut, ja siks sydämen menetin.
Lähetä kommentti