Se tulee kuuden kumppanin kanssa, sanotaan.
Tämän olen tämän talven ja kevään kuluessa huomannut vanhasta (iältään vanhasta) ystävästäni, vaikka sairauksia ei ole paljon eikä vakavia, niin kunto on huonontunut aivan silmissä.
Hän asuu suuressa omakotitalossa yksin, talvella lumityöt kävi kovasti voimille ja nyt kesällä olisi pidettävä piha ja nurmikko kunnossa, mutta kun voimat ovat kovasti vähissä, ei oikein jaksaisi enää.
Mutta talosta ei voi luopua, kun on itse rakentanut ja tunnearvo on suuri.
Nyt hän on saanut sellaisi lääkkeitä jotka huippaavat ja pyöryttävät ja sen seurauksena hän on kaatunut naamalleen monta kertaa, niin että naama on ollut verillä ja ruhjeilla.
Kaikesta täsätä pyörtyilystä huolimatta hän kiipeilee tikkailla ja vaihtaa kesäverhoja ikkunoihin, verhot on vaihdettava, vaikka kuinka pyöryttäisi.
Keittiön verhoja vaihdettaessa olisi pitänyt kiivetä pöydälle, sain sen estettyä, kun soitti minulle ja minä hälyytin tyttären apuun, joka vaihtoi sitten verhot ja vannotti, että ei kiipeilisi tikkaile.
Mutta kuinkas kävikään, kun on jäärä niin on jäärä eikä usko mitään.
Eilen hän päätti vaihtaa verhot toiseen ikkunaan ja kiipesi tikkaille ottamaan verhoja yläkaapista, ennenkuin verhot olivat kädessä hän tuli selkä edellä lattialle ja löi päänsä terävään kaapin kulmaan, päässä suuri kuhmu. Onneksi hän oli tajuissaan ja soitti minulle ja satuin olemaan kotona......minä taas tukka putkella sinne ja katsomaan kuinka kävi ja tarvitaanko lääkäriä.
Oli onni onnettomuudessa, että pääsi pelkällä säikähdyksellä, taas kerran.
No, vaihdoin verhot ja samalla seurasin tilannetta, siinähän se sunnuntai-ilta sitten menikin.
Jännityksellä odotan, mitähän seuraavaksi........miksi avun pyytäminen on niin vaikeeta kuin myös antaminen.
7 kommenttia:
Minusta auttaminen on helpompaa kuin pyytäminen. Ikä-ihmiset eivät halua tunnustaa, että he ovat siinä kunnossa, että he tarvitsevat apua.
Kun apua tarvitsee minusta ei voi sanoa, että pyytäminen olisi vaikeampaa kuin auttaminen.
Tämän päivän ihmiset eivät vaan niin helposti auta, vaikka pyytäisikin apua. Mitäänhän ei tietenkään tässäkään asiassa voi yleistää.
Itse jouduin rakentamastani talosta aika vasta luopumaan ja vaikka siinä oli luopumisen puolesta puhuvia painolasteja aika paljonkin mukana niin silti tiedän sen luopumisentuskan oikein hyvin ja todellakin piha-, lämmitys- yms käyvät ainakin naisihmisen voimille aika kovastikin olipa sitten kyseessä vähän vanhempi tai nuorempi ihminen. Hyvä että hänellä on kaltaisesi ystävä ja peräänkatsoja lapsen lisäksi, kaikillahan ei ole niitäkään. Miten minä vaikutan näin katkeralta, oikeasti en halua olla!!!
Avun pyytäminen on joskus tosi vaikeata, etenkin miespuolisille.
Joskus, ;) hirmuisen helppoa...
Tänään taas ystäväni kaatui pihakiveykselle, mutta onneksi ei käynyt pahasti. Viestitin tyttärelle joka meni katsomaan isäänsä, hän itse ei ilmoita, kun tykkää, että tytärtä ei saa vaivata hänen huolillaan......teinkin sen hänen tietämättään, olimme sopineet tyttären kanssa, että ilmoitan hänelle.
Kiitos kommenteista!
Olet sinä todellinen ystävä ystävättärellesi. Hatunnosto snulle.
Minulla on naapuri, joka on myös taivaanlahja ystävilleen. Usein hän oma-aloitteisesti auttaa ja on tukena vanhemmille, heikkokuntoisimmille tutuilleen. Ja mekin puolin ja toisin autamme ja tuemme toisiamme.
Avun pyytäminen riippuu varmaan myös avun tarpeen laadusta ja pakkotarpeesta. Ei aina niinkään iästä. Ja sosiaalisesta verkkomäärästä ts. että on ihmisiä, joilta voi pyytää apua.
kyllä olen itsekin huomannut että tulee ensin yritettyä selvitä itse vaikka puoli kroppaa on paketissa.. se avun pyytäminen on vanhemmalle ikäpolvelle sellainen asemnne ja kasvatus kynnys.. minäkin olen oppinut lähinnä muita auttamaan ainakin pyynnöstä.. lapsiltani olen kyllä uskaltanut apua pyytää tarvittaessa. olen ollut muutaman kerran opetaatioiden jälkeen avun tarpeessa.. se on todella surkjeeta jos ei ole ketään läheisiä, joilta vois pyytää apua kun tarvii
Lähetä kommentti