torstai 23. elokuuta 2012

On se niin vaikeeta.....

Saada muutama tai useampikin kilo pois pika pikaa, niin että edes jotain vaatteita mahtuis päälle. Kesän aikana on tullut muutama kilo painoa lisää, kun en ole päässyt yhtään liikkumaan kipeän jalkani takia ja kuitenkin tulee syötyä suht. normaalisti.

Kesäkuun alussa oli häät ja ajattelin ostaa uuden kesäleningin, mutta eipä löytynyt mitään sopivaa joten ajattelin mennä entisellä kotelomekollani. Onneksi sovitin sitä pari viikkoa ennen juhlia, mekko meni päälle mutta oli hiukan kireä ahterin seutuvilta.......joten laihduttamaan. Kun olin oikein tiukalla dietillä, niin mekko mahtui päälle, mutta sitten tuli toinen ongelma kuinka saada pitkä vetoketju kiinni selästä. Sain vetskarin vedettyä hartioille saakka, mutta siitä eteenpäin en millään konstilla ylemmäs. No, hätä keinot keksii ja niinpä soitin naapurin ovikelloa ja pyysin apua ongelmaan......onnistui.

Kesä kului ja kipu jalassa paheni joten piti lähteä lääkäriin. Ensin rukoilin terveysasemaa josko sinne pääsisin, ottivat armollisesti vastaan päivystykseen. Ynseä nuori naislääkäri otti vastaan. Kerroin vaivani ja hän tutkimaan, mitään ei löytynyt, kokeili lihaksia ja totesi, että minulla on niin huonot lihakset polven seudulla joten kivut johtuivat siitä. Alkoi sitten koipiaan  oikomaan ja näyttämään jumppaliikkeitä.

Seuraavaksi tilasin ajan oikealta lääkäriltä (yksityiseltä) ja sain viikon kuluttua ajan. Kun kipu oli polvessa, niin ajattelin, että menen sinne polvipituisissa shortseissa ettei tarvitse riisuutua. Mutta,mutta eihän ne saamarin shortsit (farkut) menneet jalkaan.Vatsan kohdalta jäi ainakin 5 cm auki eikä nappikaan mennyt kiinni ja ei muuta kuin laihduttamaan. Viikko oli aikaa, joka päivä kokeilin mikä on tilanne ja kuinka ollakkaan.......onnistuin. 

Sen verran vielä jalasta, että polvitaipeessa oli vettä, joten sain piikin polveen ja lääkkeet.
Voikaa hyvin!

7 kommenttia:

maximex kirjoitti...

Ne vetoketjut selkäpuolella kotelomekoissa on kivoja.
Hyvä että sait :) naapuriapua.

Peijakas!
Kyllä mä olisin äkkiä apuun tullu mielihyvin, etenkin pikku vinkistä.

Ylöspäinkin oon niitä joskus harvoin onnistunut auttamaan.
Toisnpäin niissä onkin helpannut muut vetovoimain lait.

peequu kirjoitti...

Hauskasti jaksoit sanailla kamalasta ongelmasta. Siis siitä painon pikapudotuksesta.
Vetoketjuharjoituksia tehdään pikku-Amandan kanssa, pienimuotoisesti, zip ja zäp!
Jalkakivut ovat salaperäistä tuskaa, syyt voi olla monet. Hyvä kun sulle yy ja hoito löytyi.
Mukavaa syksyn alkua!

Milena kirjoitti...

Olen sataprosenttisesti varma siitä, että kilot tulevat helpommin kuin ne lähtevät. Tämä taas johtuu maapallon painovoimasta. Ihminen on kuin kävelevä magneetti, joka kerää kaikki rasvasolut itselleen... ;D

Petriina kirjoitti...

Voi miten tuttua minullekin tuo pikalaihdutus ennen jotain menoa, viimeksi yhteen tilaisuuteen piti mahduttaa itseni kymmenen vuotta sitten hankkimani raitapuvun housuihin, koville otti mutta onnistui!

Anjuusa kirjoitti...

Niin se vaan on , kaikki kajettuu. Itse en ole pikalaihdutuksiin ruvennut, ei ole ollut mitään motiivia semmoiseen. Oon luovuttanut, kuulemma on parempi, että on pehmeä kaatuessa, luut ei katkeile niin helposti.

Mutta hienoa, että saat polvesi kuntoon, kun ne tanssit taas alkavat todella.

Oikein hyvää syksynodottelua !!!

orvokki kirjoitti...

Vaikeuksien ja työnjatuskan kautta onneen.. :)
Siitä se alkaa, olen kanssasi kannustamassa.

Irja Viirret kirjoitti...

Hieno juttu että kaikki järjestyi Marizan:) Voi Luoja, kun nämä nuoret lääkärit tajuaisivat mitä se on kun ikä ja vaivat tuovat omia ongelmiaan, toisaalta vesipolvi voi olla ihan nuorellakin? Kai muistit kiittää jumppaesityksestä:)